Arkisto: Yhteisellä tiellä 2/2020
Yhteisellä tiellä 2/2020
Joulun odotusta
Seurakuntaneuvos Pertti Mäkelän tärkein joulukoriste on perheessä säilynyt enkelikaramelli vuodelta 1933. Se ja muut vanhat kuusen koristeet otetaan pian taas esille.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Elämän tarkoitus on löytää sille merkitys
Elämän tarkoitus on elämä itse: pysyä hengissä, syödä, juoda, nukkua, tavata tuttavia ja tehdä jotain. Näkökulmaa voi laajentaa myös yhtä ihmistä laajemmalle koko ihmiskuntaan: elämä on syntymistä, lisääntymistä, kuolemista.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Ikonissa maailma on ehjä
Petra Saraste aloitti maaliskuussa työn Riihimäen seurakunnan ylivahtimestarina. Sitä ennen hän työskenteli viisitoista vuotta suntiona Hämeenlinnassa. Työpaikka oli usein Vanajan keskiaikainen kirkko.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Kristallikruunu alkuperäisellä paikallaan
Aurinkoisina sunnuntaina ilmestyvät pienet sateenkaaret Keskuskirkon lehterin kaiteisiin ja kirkkosalin seinustoille.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Piispa Matti Repo – Ajatuksia uskosta ja elämästä
Sattumaa vai suunnitelmaa? Ohjaako Jumala ihmisen elämää, entä voisiko uskomalla johdatukseen kurkistaa myös tulevaisuuteen?
Yhteisellä tiellä 2/2020
Kivut, joita kannat
Jouluna mieli matkaa usein menneeseen, sillä vuoden kiertoon liittyvät tapahtumat voivat aktivoida kipeitä muistikuvia, joita ei muulloin tiedä olevankaan.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Venäläisen varuskunnan kirkko säästyi purkamiselta
Venäjä rakennutti varuskuntiinsa ortodoksisia kirkkoja. Suomen puolustusvoimien saatua 1918 varuskunnat haltuunsa ei Riihimäen kirkkoa otettu entiseen käyttöönsä vaan se jäi varastoksi. Kaksitorninen, punatiilinen kirkkorakennus oli rikott…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Iloa ostajalle, apua tarvitseville
Hankkisitko villasukat, lapselle pipipussin tai tumput ja kavereille pipareita, joulukortteja, kassin, kännykkäpussin, heijastimen, korun, tyyny- tai pöytäliinan tai enkelityynyn? Nyt niitä saa!
Yhteisellä tiellä 2/2020
Riihimäen seurakunnan koulutuksilla osaajaksi
Riihimäen seurakunnan nuoriso- ja kouluikäistentyössä polkaistiin loppuvuonna 2019 käyntiin koulutusten validiointi yhdessä Riihimäen lukion kanssa ja työ on jatkunut tänä vuonna ahkerasti.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Miten korona on vaikuttanut työhön?
3 kysymystä kolmelle Riihimäen seurakunnan työntekijälle. Miten korona on vaikuttanut työhön? Vastaajina talousjohtaja Kati Yrttiaho, diakoni Petja Heiskanen ja Heli Vehmas, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja, vs.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Joulun ilo ja apu ovat tänä koronavuonna todella tarpeen
Auttamisyhteisö Riihimäen Tukiverkosto saa ensimmäiset tiedustelut tulevasta joulukeräyksestä vähävaraisilta perheiltä aina jo syyskuussa.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Jouluevankeliumi
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, k…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Adventti aloittaa joulun odotuksen
Kirkkovuosi alkaa adventista. Adventin kynttilät symboloivat valoa ja vapautusta, jota odotetaan - Jeesusta.
Adventista jouluun on vanhastaan vietetty niin sanottua adventtipaastoa eli pientä paastoa. Adventtipaaston kautta voi halutessaa…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Annan ja Pietarin häälahja
Riihimäelle sijoitettiin sotien jälkeen useita antrealaisia evakkoperheitä. Kaupunkiin kulkeutui myös perheraamattu, jolle ei ollut löytynyt omistajaa.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Johdatusta koronan keskellä Keniassa
Olimme juuri opetelleet käyttämään tiimimme kanssa kenialaista nettipankkijärjestelmää, kun koronavirus saavutti Kenian.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Jouluaattona 24.12. – kaikki tervetuloa! Vietetään yhdessä jouluaattoa
Jouluaattona kutsutaan riihimäkeläisiä viettämään yhdessä juhlaa. Aaton vietto alkaa klo 16 jouluhartaudella Keskuskirkossa.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Rakkain raamatunlauseeni...
...vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Tällä hetkellä minua puhuttelee Saarnaajan kirjan 3. luku: "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla."
Saarnaajan teksti kehottaa elämään hetkessä: "Aika on itkeä ja aika nauraa, ai…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Riihimäellä kuvattu indie-elokuva
Late Kicks on Rasmus Mäntymaan ohjaama ja Jaakko Malisen tuottama indie-elokuva, joka parhaillaan kiertää elokuvateattereissa eri puolilla Suomea. Draamakomediassa nelikymppinen Late (Ilkka Esselström) kokoaa nuoruutensa jalkapalloporukan…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Kuoleman hetkelläkin turvassa
Hyvä ystäväni kuoli. Sairaus oli saanut yliotteen, ja viimeiset päivät hän oli äärimmäisen heikko. Kommunikaatio tämän maailman kanssa oli lähes kokonaan loppunut. Työtoveri istui sairasvuoteen äärellä. Pyyhki kasvoja viileällä liinalla ja…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Lapset kirkossa
Leikkinurkkaus
Keskuskirkossa on lapsia varten leikkinurkkaus, jossa on puuhaa tilaisuuksien ajaksi.
Lapsille omaa ohjelmaa
Sunnuntaisin jumalanpalveluksen yhteydessä (perhekirkkoja lukuun ottamatta) järjestetään lapsille omaa ohjelmaa…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Lähetystyö Riihimäen seurakunnassa
Jo ennen seurakunnan itsenäistymistä oli lähetystyö Lähetysyhdistyksen perustamisen (v. 1909) jälkeen muotoutunut vakinaisiin uomiinsa: vuoroviikoin oli ompeluseurat ja raamattupiiri, lähetysjuhlat pari kertaa vuodessa sekä myyjäiset.
Yhteisellä tiellä 2/2020
Pääkirjoitus 2/2020: Uusi normaali
Koronan jälkeen paluuta entiseen ei ole. Näin olemme vakuutelleet toinen toisillemme totutellessamme uuteen normaaliin. Epävarmuudesta on tullut arkipäivää, eikä tulevaisuutta voi suunnitella ensi viikkoa pidemmälle – jos sinnekään.
Tilan…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Vihreä seurakunta
Kristillisen käsityksen mukaan ihmisen tehtävänä on viljellä ja varjella maailmaa. Maailma on osa Jumalan luomistyötä ja näin ollen pyhä asia. Tätä ajatusta vaalien kirkko on asettanut tavoitteen omassa energia ja –ilmastostrategiassaan sa…
Yhteisellä tiellä 2/2020
Joulu on taas, riemuitkaa nyt!
Pekka Simojoen joululaulu Tulkoon joulu tuli minulle tutuksi jo koulussa. Alun perin ihastuin ehkä sen melodiaan enkä juuri edes miettinyt, mitä laulussa sanotaan.
Joulun odotusta
Seurakuntaneuvos Pertti Mäkelän tärkein joulukoriste on perheessä säilynyt enkelikaramelli vuodelta…
Elämän tarkoitus on löytää sille merkitys
Elämän tarkoitus on elämä itse: pysyä hengissä, syödä, juoda, nukkua, tavata tuttavia ja tehdä jota…
Ikonissa maailma on ehjä
Petra Saraste aloitti maaliskuussa työn Riihimäen seurakunnan ylivahtimestarina. Sitä ennen hän työ…
Kristallikruunu alkuperäisellä paikallaan
Aurinkoisina sunnuntaina ilmestyvät pienet sateenkaaret Keskuskirkon lehterin kaiteisiin ja kirkkos…
Piispa Matti Repo – Ajatuksia uskosta ja elämästä
Sattumaa vai suunnitelmaa? Ohjaako Jumala ihmisen elämää, entä voisiko uskomalla johdatukseen kurki…
Kivut, joita kannat
Jouluna mieli matkaa usein menneeseen, sillä vuoden kiertoon liittyvät tapahtumat voivat aktivoida…
Venäläisen varuskunnan kirkko säästyi purkamiselta
Venäjä rakennutti varuskuntiinsa ortodoksisia kirkkoja. Suomen puolustusvoimien saatua 1918 varusku…
Iloa ostajalle, apua tarvitseville
Hankkisitko villasukat, lapselle pipipussin tai tumput ja kavereille pipareita, joulukortteja, kass…
Riihimäen seurakunnan koulutuksilla osaajaksi
Riihimäen seurakunnan nuoriso- ja kouluikäistentyössä polkaistiin loppuvuonna 2019 käyntiin koulutu…
Miten korona on vaikuttanut työhön?
3 kysymystä kolmelle Riihimäen seurakunnan työntekijälle. Miten korona on vaikuttanut työhön? Vasta…
Joulun ilo ja apu ovat tänä koronavuonna todella tarpeen
Auttamisyhteisö Riihimäen Tukiverkosto saa ensimmäiset tiedustelut tulevasta joulukeräyksestä vähäv…
Jouluevankeliumi
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano…
Adventti aloittaa joulun odotuksen
Kirkkovuosi alkaa adventista. Adventin kynttilät symboloivat valoa ja vapautusta, jota odotetaan -…
Annan ja Pietarin häälahja
Riihimäelle sijoitettiin sotien jälkeen useita antrealaisia evakkoperheitä. Kaupunkiin kulkeutui my…
Johdatusta koronan keskellä Keniassa
Olimme juuri opetelleet käyttämään tiimimme kanssa kenialaista nettipankkijärjestelmää, kun koronav…
Jouluaattona 24.12. – kaikki tervetuloa! Vietetään yhdessä jouluaattoa
Jouluaattona kutsutaan riihimäkeläisiä viettämään yhdessä juhlaa. Aaton vietto alkaa klo 16 jouluha…
Rakkain raamatunlauseeni...
...vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Tällä hetkellä minua puhuttelee Saarnaajan kirjan 3. luku: "Ka…
Riihimäellä kuvattu indie-elokuva
Late Kicks on Rasmus Mäntymaan ohjaama ja Jaakko Malisen tuottama indie-elokuva, joka parhaillaan k…
Kuoleman hetkelläkin turvassa
Hyvä ystäväni kuoli. Sairaus oli saanut yliotteen, ja viimeiset päivät hän oli äärimmäisen heikko…
Lapset kirkossa
Leikkinurkkaus
Keskuskirkossa on lapsia varten leikkinurkkaus, jossa on puuhaa tilaisuuksien ajaks…
Lähetystyö Riihimäen seurakunnassa
Jo ennen seurakunnan itsenäistymistä oli lähetystyö Lähetysyhdistyksen perustamisen (v. 1909) jälke…
Pääkirjoitus 2/2020: Uusi normaali
Koronan jälkeen paluuta entiseen ei ole. Näin olemme vakuutelleet toinen toisillemme totutellessamm…
Vihreä seurakunta
Kristillisen käsityksen mukaan ihmisen tehtävänä on viljellä ja varjella maailmaa. Maailma on osa J…
Joulu on taas, riemuitkaa nyt!
Pekka Simojoen joululaulu Tulkoon joulu tuli minulle tutuksi jo koulussa. Alun perin ihastuin ehkä…