

Kivut, joita kannat
Jouluna mieli matkaa usein menneeseen, sillä vuoden kiertoon liittyvät tapahtumat voivat aktivoida kipeitä muistikuvia, joita ei muulloin tiedä olevankaan.
”Monet juhlat, syntymäpäivät tai äitien- ja isänpäivät saattavat nostaa pintaan lapsuuden pettymyksiä ja toteutumattomia unelmia. Joulu on kuitenkin ykkönen menneisyyden muistelussa, sillä se menee syvälle tunteisiin”, sanoo kirkkoherra Sirpa Viherä. Hän kannustaa kohtaamaan menneisyyden pettymykset.
”Uskon, että Jumala tarjoaa meille eri vaiheissa elämää pieniä koukkuja, mahdollisuuksia, joihin voimme tarttua ja joista voimme aloittaa menneisyytemme kanssa työskentelyn. Eri asia on, näemmekö noita mahdollisuuksia, kun ne ovat kohdallamme, ja uskallammeko tarttua niihin.”
Elämän meille luomat aikataulut ovat kummallisia. Joskus voi mennä vuosikausia, ennen kuin olemme kypsiä käsittelemään jotakin asiaa. Jopa ihmissuhteiden kanssa voi käydä niin, että olemme valmiita sovintoon vasta, kun toinen on jo kadonnut elämästämme tai tästä maailmasta.
”Silloinkin voimme tehdä sovinnon itsemme kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä”, Viherä toteaa.
Jeesus oli taitava kannustamaan ihmisiä luopumaan menneisyyden taakoista ja aloittamaan alusta.
”Raamatun aikakäsityksessä korostuu elämän ainutkertaisuus: elämässä ei ole uusintaa, mutta jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa alusta”, Viherä sanoo.
Päästä ne pois
Menneisyyden haavojen kohtaamisessa ensimmäinen askel on tunnistaa ja nimetä se, mistä pettymys, pelko tai ahdistus juontaa juurensa.
”Kaikkein tuhoisinta on hahmoton menneisyyden painolasti. Vaikeiden asioiden selvittäminen vaatii aina asian tunnistamisen ja nimeämisen”, Viherä korostaa.
Kun saa taakoilleen nimen, niistä irti päästäminen on oikeastaan passiivista toimintaa.
Vaikeiden asioiden selvittäminen vaatii aina asian tunnistamisen ja nimeämisen.
”Menneisyyden haavoista kiinni pitäminen taas on aktiivista ja sitoo valtavasti energiaa”, Viherä toteaa.
Viherälle vaikeiden asioiden hahmottaminen onnistuu parhaiten kirjoittamalla.
”Kirjoitan harvoin suoraan omia tunteitani paperille. Kirjoittamisessa vaikeat asiat työstyvät mutkan kautta. Vain minä itse tiedän, mitä jokin teksti minulle merkitsee.” Myös käsillä tekeminen saa Viherän mielen rennoksi ja avoimeksi: ”Osaan kutoa sukan kantapään silmät ummessa. Kun kädet tekevät tuttua rutiinia, mieli matkustaa vaikka minne.”
Toiset pääsevät vaikeisiin tunteisiin käsiksi tanssin, musiikin, liikunnan tai kuvataiteen keinoin. Aina omien haavojen nimeäminen ei onnistu ilman ulkopuolista apua. Silloin esimerkiksi ystävän tai papin kanssa keskustelu voi auttaa.
Lehden artikkelit
- Joulun odotusta
- Elämän tarkoitus on löytää sille merkitys
- Ikonissa maailma on ehjä
- Kristallikruunu alkuperäisellä paikallaan
- Piispa Matti Repo – Ajatuksia uskosta ja elämästä
- Kivut, joita kannat
- Venäläisen varuskunnan kirkko säästyi purkamiselta
- Iloa ostajalle, apua tarvitseville
- Riihimäen seurakunnan koulutuksilla osaajaksi
- Miten korona on vaikuttanut työhön?
- Joulun ilo ja apu ovat tänä koronavuonna todella tarpeen
- Pääkirjoitus 2/2020: Uusi normaali
- Jouluevankeliumi
- Adventti aloittaa joulun odotuksen
- Annan ja Pietarin häälahja
- Johdatusta koronan keskellä Keniassa
- Jouluaattona 24.12. – kaikki tervetuloa! Vietetään yhdessä jouluaattoa
- Rakkain raamatunlauseeni...
- Riihimäellä kuvattu indie-elokuva
- Kuoleman hetkelläkin turvassa
- Lapset kirkossa
- Lähetystyö Riihimäen seurakunnassa
- Vihreä seurakunta
- Joulu on taas, riemuitkaa nyt!