Uusi äänentoistojärjestelmä ja robottikamerat
Uusi äänentoistojärjestelmä ja robottikamerat

Uusi äänentoistojärjestelmä ja robottikamerat

Keskuskirkon tekninen remontti on loppusuoralla. Tapasin nuorisotyönohjaaja Toni Vehmassalon ja haastattelin häntä striimauksesta ja Keskuskirkon uudesta striimauslaitteistosta.

Mitä striimaus on ja kauanko sitä on Riihimäen seurakunnassa tehty? Luulen, että termi ei ole vielä kaikille tuttu.

– Viime keväänä koronan myötä muuttui myös seurakunnan toiminta paljon. Jouduimme suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita aivan uudella tavalla. Otimme entistä laajemmin käyttöön striimauksen eli sekä suoratoiston että etukäteen nauhoitetun materiaalin lähettämisen.

Keskuskirkkoon on nyt hankittu upouusi striimauslaitteisto. Kerro siitä!

– Aiemmin striimaukset hoidettiin pääasiassa kännykän avulla siten, että siihen liitettiin tarvittavat ulkoiset laitteet, esim. mikrofonit ja miksauspöytä. Tämä oli hankalaa ja monimutkaista, eikä lopputulos aina vastannut odotuksia huonon nettiyhteyden takia.

– Keskuskirkon äänentoistojärjestelmä on nyt kokonaan uusittu. Lisäksi on hankittu kaksi robottikameraa. Sakastissa sijaitsee toimintapaneeli, ja sieltä käsin voidaan ohjata kaikkea toimintaa kiinteän videomikserin avulla. Muutamaa nappia painamalla saadaan esim. jumalanpalveluksen striimaus käyntiin. Apuna on myös 5G-nettiliittymä, jonka avulla taataan lähetyksen korkea laatu.

– Kirkon parvelle on asennettu videotykit molemmin puolin sekä neljä uutta kaiutinta. Näin voidaan heijastaa kirkon seinille vaikkapa kuvaa tai laulun sanoja. Uusi laitteisto palvelee sekä kirkossa paikalla olijoita että striimattuja lähetyksiä seuraavia.

Ketkä huolehtivat siitä, että homma toimii?

– Uusi laitteisto on juuri asennettu, ja seuraavaksi on koulutuksen vuoro. Jos aiemmin monimutkainen ja häiriöherkkä järjestelmä vaati jopa useiden ihmisten työpanoksen, on päämääränä nyt se, että käytännössä kuka vain pystyy hoitamaan normaalin taltioinnin, koska esim. soittimet saadaan yhdistettyä helposti suoraan striimiin. Toki silloin, kun kyseessä on konsertti, tarvitaan mahdollisesti lisävoimia. Kaiken kaikkiaan laitteisto on erittäin käyttäjäystävällinen, ja se säästää aikaa ja vaatii vähemmän roudausta.

– Jumalanpalvelukset on joulukuun alusta lähtien lähetetty myös nettiradion kautta, minkä ansiosta saatiin uusi vaihtoehto päästä osalliseksi kotikirkon tapahtumista. Riihimäen seurakunnan nettisivuilta löydät linkit niin nettiradioon kuin YouTube- ja Facebook-striimauksiin.

Suora QR-linkki Riihimäen seurakunnan youtubesivulle:

qr aanentoisto

Sanasto

Striimaus = suoratoisto (striimaus, streaming; stream = virta, virrata). Suoratoisto on internetin verkkosisällön sisältöpalveluiden lataamis- eli tiedonsiirtotapa.

5G = tarkoittaa niin sanottua viidennen sukupolven datayhteyttä mobiilitekniikassa. 5G-tekniikassa voidaan käyttää noin kymmenkertaista tiedonsiirtonopeutta nyt käytössä olevaan 4G:hen verrattuna.

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.

5. Moos. 33:27