Seinänviereltä näyttämön keskelle
Seinänviereltä näyttämön keskelle
Eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja Pertti Seuranen on hoitanut joulunajan tilaisuuksissa muun muassa keinutuoli­vaarin, unilukkarin, ehtoollisavustajan ja säestäjän tehtäviä. – Tulen hyvälle mielelle, kun saan olla avuksi.

Seinänviereltä näyttämön keskelle

Arka rautatieläisperheen poika kasvoi seurakunnan keskellä rohkeaksi ja innokkaaksi vastuunkantajaksi. Nykyisin Pertti Seuranen uskaltaa näkyä ja kuulua, jos siitä on toisille iloa.

Rautatieläisperheen poika Pertti Seuranen löysi kirkkotielle isän ja äidin kanssa jo 1950-luvulla. Koulukin kantoi kortensa kristillisen kasvatuksen kekoon ja johdatti lapset kirkkoon jouluisin ja lukuvuosien päätteeksi. Uskon maailma tuli koulussa tutuksi myös virsien kautta, joita laulettiin aamuhartauksissa ja laulutunneilla.

Laulamisesta Pertti Seuranen on pitänyt aina, ja seurakunta tarjosi sillekin rakkaudelle paikan. Ensimmäisenä adventtina nuori mies lauloi Hoosiannaa ensin kello kymmenen jumalanpalveluksessa ja illalla vielä toisen kerran Armas Maasalon Adventtivesperissä.

Seurasesta tuli Harjunrinteen yläkoulun äidinkielenopettaja ja pian hän oli itse suunnittelemassa koulun joulu- ja kevätkirkkoja seurakunnan lehtorin Kielo Lunnasvaaran kanssa. Paljon myöhemmin legendaarisesta lehtorista tuli Pertti ja Liisa Seurasen vihkipappi.

– Puolisoni ehdotuksesta yhdistimme hääaterian seurakunnan lähetyslounaaseen.

Pitkiä ihmissuhteita

Rakkaus musiikkiin vei Pertti Seurasen kirkkokuoroon. Hän muistelee lämmöllä kanttori Kari Majarantaa, joka ohjasi häntä myös yksinlaulussa.

– Kari antoi välillä ehtoollisen aikana soitella urkujakin.

Näyttelemisestä saa esiintymisvarmuutta ja se virkistää muistia.

Nuorena Seuranen oli hiljainen ja sivuun vetäytyvä. Opettajan työ ja tehtävät seurakunnassa ovat rohkaisseet häntä pala kerrallaan. Kun seurakunta heittäytyi rohkeasti kokeilemaan draamaa, Seuranen keräsi rohkeutensa ja lähti siihenkin mukaan. Hän on ollut kuvaelmissa, pääsiäisvaelluksissa ja näytelmissä ainakin kivityömiehenä, sotilaana ja paavina.

– Näyttelemisestä saa esiintymisvarmuutta ja se virkistää muistia. On seurakunnallisen toiminnan monipuolisuutta, kun näytelmäkin hyväksytään sanan julistamisen välineeksi. Samalla aikuisetkin saavat leikkiä.

Pertti Seuranen toivoo, että riihimäkeläiset tulisivat koronajoulun jälkeen suurin joukoin seurakunnan tilaisuuksiin iloitsemaan Vapahtajan syntymästä.

– Ilman Kristuksen syntymää ja pääsiäiseen huipentuvaa pelastushistoriaa tätä meidän uskoamme ei ollenkaan olisi.

Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?
Ps. 27:1