Seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Wiljo-Kustaa Kuuliala asetettiin virkaansa helatorstaina 10.5.1923 Keskuskirkossa.
Itsenäinen seurakunta 100 vuotta

Ensimmäinen jumalanpalvelus – Isä rakastaa kaikkia lapsiaan

”Riihimäen seurakunta piti olemassaolonsa ensimmäisen jumalanpalveluksensa 1.1.1922. Jo hyvissä ajoin ennen klo 12 kirkkoväki täytti pienen puukirkon.

Kukitetulla alttarilla liekehtivät kynttilät kahdessa lahjoitetussa kolmihaarassa. Keskikäytävän yllä riippui upea kristallikruunu palavine kynttilöineen.

Kirkonkellot kuuluttivat iloisesti ensimmäisen jumalanpalveluksen alkavaksi, ja urkuri Jalmari Kuusniemi aloitti soiton. Voimakkaasti kaikunut virsi hieman laantui, kun alttarille astui kirkkoherran virkaa hoitamaan määrätty pastori Wiljo-Kustaa Kuuliala. Hänen johdollaan kirkkoväki sai uudella tavalla kosketuksen alttaripalvelukseen. Se oli elävää synnintunnustusta, nöyrää kiitosta, turvallista uskontunnusta, vihdoin riemullista ylistystä ennen kumartamista Herran siunauksen vastaan ottamista. Saarnakin oli asultaan seurakunnalle uutta, puolittain runopoljentoista sanomaa Isästä, joka rakastaa kaikkia lapsiaan.”

Teksti: kirjasta Seurakunnallista elämää Riihimäellä, Aili ja Lauri Palva, 1972
Kuva: Riihimäen seurakunnan kuva-arkisto