Skip to main content
Jaettu arki on tärkeää
Jaettu arki on tärkeää
Näin paljon sukkia! Diakoni Irina Pasma ja Anita Malin ihailevat puikkopiiriläisten kutomia sukkia.

Jaettu arki on tärkeää

Iän myötä arki muuttuu vähä vähältä. Siihen tulee monenlaisia rajoituksia ja elinpiiri pienenee. Arjen jakamisen tarve ei kuitenkaan katoa mihinkään. Riihimäkeläisillä on suuri sydän ja iso halu auttaa

– Siinä vaiheessa, kun liikuntakyky, näkö tai kuulo heikkenevät, ihminen huomaa miten paljon elämä muuttuu. Elämästä tulee rajoittuneempaa ja moni ikäihminen jää yksin, toteaa diakoni Irina Pasma.
Korona on pahentanut tilannetta monen kohdalla

– He, jotka ovat olleet yksinäisiä ennen koronaa, ovat olleet koronan aikana entistä yksinäisempiä. Myös koronan aaltoilu on tuonut hankaluuksia, sillä moni ei enää tiedä milloin on luvallista tavata ja milloin ei. Nyt rajoitusten lopulta hellitettyä ei osaa enää oikein lähteä, kun kotona olemiseen on jo niin tottunut.

– Jos ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tuntojaan, tuntuu entistä ahdistavammalta. Viime viikkoina Ukrainan sota on herättänyt paljon huolta ja ahdistusta, etenkin, kun media on täynnä sotauutisia, Pasma toteaa.

Tekniikan tuomat murheet

Pasma on huomannut työssään miten yhteiskunnan tietoteknistyminen on hankaloittanut vanhusten elämää.

– Monet vanhuksille tärkeät palvelut ovat muuttuneet sähköisiksi, mutta kaikilla ei ole vaadittavia laitteita tai taitoa käyttää niitä. Se voi tuoda laaja-alaisia ongelmia aivan tavallisiinkin arjen asioihin.

Nyt rajoitusten lopulta hellitettyä ei osaa enää oikein lähteä, kun kotona olemiseen on jo niin tottunut.

– Lisäksi monet vanhukset eivät tiedä mistä hakea apua, Pasma toteaa.

Moni reitti saattaa yhteen

Seurakunnalla on vanhuksille paljon erilaista toimintaa. Lisäksi monet riihimäkeläiset tahot järjestävät senioreille monipuolista tekemistä. Vanhusten parista löytyy tehtävää myös vapaaehtoisille.

– Diakoniatyö on yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Valikkoverkostossa toimintojen päällekkäisyydet poistetaan – tätä on vapaaehtoistyön koordinoiminen. Näin seurakunta voi keskittyä siihen, mikä on sille ominaista, ja mitä muut eivät tarjoa, diakoni Eero Haltia iloitsee.

– Monesti on tullut ilmi, että riihimäkeläisillä on suuri sydän ja iso halu auttaa.

Hän muistuttaa Jeremian kirjan sanoin ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer 29:7)

– Jos kaipaa juttukaveria, jolle voi jakaa mieltä painavat asiat, voi vaikka ottaa yhteyttä Palvelevaan puhelimeen tai nykyiseltä nimeltään Kirkon keskusteluapuun. Palveleva puhelin ei ole enää vain pelkkä puheli; jutella voi chatissa, kirjoittaa kirjeen netissä tai perinteisen kirjeen. Kaikkiin vastataan. Palvelevassa puhelimessa toimivat koulutetut vapaaehtoiset.

Hetki yhdessä

Kaikki vanhukset eivät enää pääse kulkemaan omin avuin arjen rientoihin ja heistä Pasma on huolissaan.

– Kotikäynneillä diakoniatyöntekijän kanssa keskustellaan henkisistä ja hengellisistä asioista. Usein myös rukoillaan yhdessä.

– Sen hetken, jonka antaa vanhukselle tulisi olla lämmin ja rauhallinen. Se, että on valmis kuuntelemaan mitä heillä on sydämellään, merkitsee vanhukselle paljon, Pasma toteaa.

1400 jaettu arki 2kuva

Riihimäen seurakunnan Puikkopiiri kokoontuu parin viikon välein Sipusaaren seurakuntakodissa. Korona-aikana kokoonnuttiin tietokoneen äärelle ja pidettiin yhteyttä Teamsin kautta. Piirissä neulotaan käsitöitä lahjoitettavaksi ja myytäväksi Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

900 yhteisvastuu170

Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräys huomioi erityisesti koronasta kärsiviä lapsia ja nuoria, joille sodan herättämä huoli kasvattaa henkistä kuormaa entisestään.

  • Tilinumero: FI16 2089 1800 0067 75
  • Riihimäen srk:n viitenro: 302533
  • Seurakunnan MobilePay: 15460

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.
5. Moos. 33:27