Kuulemisiin
Onko sinulle käynyt joskus niin, että olet kokenut tulleesi kuulluksi ja ymmärretyksi ehkä vähän yllättävänkin tahon toimesta? Se taho on voinut olla esimerkiksi seurakunnan työntekijä, naapuri, uusi tuttavuus tai vaikka ystävä, jota et ollut tavannut pitkään aikaan. Minulle on.
Entä muistatko vielä, kuinka hyvältä se tuntui? Muistele vielä hetki, mikä siinä hetkessä synnytti sinussa sen kokemuksen.
Omassa työssäni työterveyshoitajana ajattelen usein, että sillä ei ole niinkään merkitystä kuinka paljon viisaita neuvoja osaan antaa. Suurempi merkitys on sillä, osaanko kohdata toisen ihmisen kunnioittaen, osaanko kysyä oikeita kysymyksiä, osaanko kuulla ja ymmärtää toisen kokemusmaailmaa?
Läheisissä ihmissuhteissa toista voikin olla vaikeampi kuunnella ymmärtäen, kun läsnä on enemmän odotuksia, toiveita, pelkoja ja omaa haavoittuvuutta. Vaikka vaikuttavat ne toki välillä ammattilaiseenkin.
Vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin saamme kuitenkin oppia aina enemmän itsestämme. Juha Tapion laulussa Vuodet vieriä saa kiteytyy jotain oleellista: ”Sinuun nähdä kun saan ja nähdyksi tulla, kaksi pelkonsa voittaa.”
Siunattua pääsiäistä Sinulle ja läheisillesi!
Suvi Pitkänen
Lehden artikkelit
- Avun tarve muuttuu, muttei vähene
- Pastori Juha Itäleino haluaisi vapauttaa ihmiset uskovaisuuden taakasta
- Paaston tarkoitus on pysähtyä
- Pääsiäispöytään maukasta kanaa ja pashapavlovaa
- Päivä, jolloin kuolema kuoli
- Tuulien teitä
- Kirkon perheneuvonta auttaa maksutta
- Yksinäisyys parisuhteessa voi loppua pienelläkin tuella
- Jaettu arki on tärkeää
- Rauhan rakentamista Arabian niemimaalla
- Vaikuttajanuoret Riihimäen seurakunnassa
- Kevätkauden tapahtumia
- Vaelluksia pyhiin
- Jeesuksen ylösnousemus
- Pääkirjoitus 1/2022: Siivet ja juuret
- Ensimmäinen jumalanpalvelus – Isä rakastaa kaikkia lapsiaan
- Kuulemisiin
- Arkisin lounasta itselle tai tuntemattomalle
- Seurakunta 100 vuotta
- Laurista Kieloon ja Arvista Maijaan
- ”Taivaallinen näky”
- Nuorten aikuisten toiminta
- Kasvun kaari vauvasta koulutielle
- Tukiverkosto kerää kesäiloa perheille