Rauhan rakentamista Arabian niemimaalla
Rauhan rakentamista Arabian niemimaalla
– Maskipakko on täällä vielä voimassa, muuten koronatilanne on aika hyvä, toteaa Maria, joka vieraili Sulttaani Qaboosin suurmoskeijassa.

Rauhan rakentamista Arabian niemimaalla

Riihimäeltä kotoisin oleva, opintojen ja töiden myötä helsinkiläistynyt maisema-arkkitehti lähti maaliskuun alussa Omaniin Suomen Lähetysseuran kautta vapaaehtoistyöntekijäksi kolmeksi kuukaudeksi.

– Prosessi lähti liikkeelle jo viime kesänä: Lähetysseura haki Felm Volunteereja useisiin eri kohteisiin ja monenlaisiin tehtäviin. Omaniin haettiin suunnittelijaa liittyen Al Amana -keskuksen tilojen ja ympäristön kehittämiseen. Sekä työ että maa kiinnostivat minua kovasti, Maria kertoo.

Työvapaakin järjestyi kevääksi.

– Olen aiemmin käynyt Suomen Lähetysseuran Lähde liikkeelle -koulutuksen. Viime syksynä oli viikonlopun mittainen päivityskoulutus sekä erillinen päivä tulevan vuoden vapaaehtoistyöntekijöille.

– Tämä on hieno mahdollisuus käyttää ammattitaitoaan ja aikaansa Lähetysseuran monipuolisen työn hyväksi, sanoo Maria, joka oli myös vuonna 2014 Tansaniassa Lähetysseuran vapaaehtoisena, tekemässä kehitysmaantieteeseen liittyvää graduaan.

– Toisessa kulttuurissa työskenteleminen on mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan sekä avartaa ajatteluaan.

s oman kartta

Ainutlaatuinen keskus

Muscatissa sijaitseva Al Amana -keskus on ainutlaatuinen uskontojen väliseen vuoropuheluun ja rauhan rakentamiseen keskittyvä ekumeeninen järjestö Arabian niemimaalla.

Keskuksen tehtävänä on tukea kristittyjen ja muslimien välistä vuoropuhelua. Se pyrkii edistämään ekumeenista ja uskontojen välistä yhteistyötä sekä rakentamaan kumppanuutta sellaisten kirkkojen, uskonnollisten järjestöjen ja säätiöiden kanssa, jotka tukevat kristittyjen ja muslimien rauhanomaista yhteiseloa.

Koronan jälkeistä tuuletusta

– Korona-aika ja etätyö on eristänyt meitä muusta maailmasta, ihmisistä ja tapahtumista. Tämä on ollut haastavaa aikaa monella tavalla, toteaa Maria.

– Helsingissä asun kantakaupungissa. Olen onnekas, kun olen voinut tehdä myös joitakin pätkiä etätöitä Riihimäeltä käsin. Arvostan erityisesti Riihimäen luontokohteita kuten Käräjäkosken maisemia, Vahteristoa ja Hatlamminsuota.

Luonnossa liikkuminen on auttanut Mariaa jaksamaan ja tuonut iloa arkeen.

– Nyt tuntuu todella virkistävältä olla muissa maisemissa. Odotan tältä ajalta täällä Omanissa paitsi mielenkiintoista työjaksoa, myös mahdollisuutta tutustua uuteen maahan, paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin. Haluan myös oppia jotain uskontodialogista.

– Korona-aika on vahvistanut ajatusta: pitää lähteä liikkeelle ja tehdä sitä mitä haluaa – mihin tuntee kutsumusta ja minkä kokee arvokkaaksi – silloin kun se on mahdollista.

1400 oman hiekka

Wahiba Sands on beduiineista tunnettu aavikko, jossa on hiekkadyynejä ja karua kasvillisuutta. – Oman on mielenkiintoinen ja monipuolinen maa, kertoo Maria.

1400 oman katukuva

– Illalla kaupankäynti vilkastuu kun ilma viilenee. Tällä hetkellä täällä on noin +30 astetta; toukokuussa voi olla jopa +40.

Osallistu!

Lähetysseura hakee vapaaehtoistyöntekijöitä pari kertaa vuodessa erilaisiin lyhytprojekteihin (www.suomenlahetyseura.fi/osallistu).

Arabian niemimaan kärjessä sijaitseva pieni Oman oli pitkään sulkeutunut valtio, mutta viime vuosikymmeninä se on avautunut huomattavasti. Vähäisistä ulkopuolisista vaikutteista huolimatta Oman on melko liberaali muslimimaa. Se on tunnettu uskonnonvapaudestaan, puolueettomuudestaan ja pyrkimyksestään rakentaa rauhaa.

Riihimäen seurakunta tukee Suomen Lähetysseuran työtä

Seurakunta tukee lasten ja nuorten koulunkäyntiä Nepalissa, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja yhteisöjen vahvistamista Etiopiassa sekä perhetyötä Nepalissa.

Lisätietoja: www.riihimaenseurakunta.fi/tule-mukaan/lahetys-ja-avustustyo