Megikset ovat koronarajoitusten jälkeen päässeet pitämään kokoustaan livenä Nuorisotila Narniassa. Kuvassa Iina Lähdesmäki, Vilma Hänninen ja Roosa Pihkala.

Vaikuttajanuoret Riihimäen seurakunnassa

Kirkolliskokous hyväksyi 2019 muutosesityksen, jonka mukaan jokaiseen seurakuntaan tulee perustaa nuorten vaikuttajaryhmä vuodesta 2020 lähtien. Paikalliset seurakunnat saivat vapaat kädet miettiä yhdessä nuorten kanssa ryhmien kokoonpanon, aikataulut ja esimerkiksi sen, perustetaanko yhteinen ryhmä naapuriseurakunnan kanssa.

Piispan luotsaajat lukiolla

Riihimäen seurakunnassa muodostettiin oma vaikuttajanuorten ryhmä yhdessä nuorten kanssa vuoden 2020 alussa. Nuorten mielestä oli hyvä saada uutta toimintaa ja vaikuttamismahdollisuuksia seurakunnassa.

– Lähes ensimmäisenä vaikuttajanuorille avautui loistava tilaisuus toimia piispantarkastuksen yhteydessä Riihimäen lukiolla piispan vierailun luotsaajina, kertoo johtava nuorisotyönohjaaja Jaakko Malinen.

Vaikuttajanuoret ovat kokoontuneet myös koronan aikana ajoittain, muun muassa Teams-sovelluksen kautta.

Mukana vaikuttamassa

Vaikuttajaryhmän nuoria on osallistunut tänä aikana eri työalojen työryhmien kokouksiin, joissa pohditaan kunkin työalan asioita ja budjettia. Seurakunnallinen aktiivisuus leimaa vaikuttajanuorten ryhmän toimintaa ja koostumusta.

Nuorten ääntä tarvitaan, kun halutaan uusiutumista seurakunnan toiminnassa.

– Moni vaikuttajanuori on toiminut kerhonohjaajana ja ollut mukana isostoiminnassa. Vaikuttajanuorten ensimmäiset jäsenet ovat jo osallistuneet nuorisotyön leirien suunnitteluun ja olleet mukana myös toteuttamassa leirejä yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa.

– Vaikuttajanuoret ovat myös olleet aktiivisia rippikoulutyössä ja käyneet tätä varten megiskoulutuksen, joka on tarkoitettu rippikouluorientoituneille aikuistuville nuorille. He voivat toimia rippikouluissa isosten ryhmän luotsaajina ja tukijoina, kertoo Malinen.

Megikset

Megikset eli rippikoulun isosista varttuneet isosryhmänohjaajat ovat tuore lisä rippikoulujen henkilöstössä. Jokaiselle rippikoululeirille osallistuu yksi megis, joka toimii isosten tukihenkilönä ja on mukana jo vahvemmin leirin suunnittelussa. Megiksiä on nähty Riihimäen seurakunnan rippikouluissa kesästä 2021 alkaen. Megiskoulutus aloitettiin vaikuttajanuorten ja narnianuorten ehdotuksesta lokakuussa 2020.

– Tästä on nähtävissä, että nuoria kuullaan seurakunnassa, mutta toisaalta myös se, että nuorten ääntä tarvitaan, kun halutaan muutosta tai uusiutumista seurakunnan toiminnassa, kommentoi Malinen. Tervetuloa vaikuttajanuoriin!

Riihimäen seurakunta