Yksinäisyys parisuhteessa voi loppua pienelläkin tuella

Parisuhteeseen tullaan edellisen sukupolven pakkaaman repun kanssa. Jokaisella on siellä jotakin painavaa, jonka esille ottaminen vapauttaa ja lähentää, sanoo kirkon perheneuvonnan kouluttaja Anne Anttonen. Joskus kolmas osapuoli voi auttaa repun purkamisessa.

Perheneuvonnan kouluttaja Anne Anttonen palasi helmikuussa Kambodzhasta, jossa hän koulutti luterilaisen kirkon perheneuvojia yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa.

Kambodzhaa hallitsi 1970-luvulla miljoonien ihmisten kuoleman aiheuttanut Pol Pot. Maassa jokaisella on sukulaisia, joiden kärsimykset ovat olleet hirvittäviä.

– Henkinen huolto on kuitenkin jäänyt aineellisen jälleenrakennustyön jalkoihin, Anttonen kertoo.

Perheneuvojien koulutukseen kuuluu oman parisuhteen työstäminen. Kambodzhassa koulutettavien tarinoita kuunnellessaan Anttonen huomasi, kuinka paljon sota oli tuhonnut perheenjäsenten välistä läheisyyttä ja luottamusta. Monet Pol Potin aikana lapsuuttaan eläneet vanhemmat eivät pystyneet kertomaan lapsuudestaan omille lapsilleen juuri mitään.

Kun muistot ovat kipeitä, on helpompi vaieta.

– Kambodzhassa ajattelin, että tämähän on ihan kuin meillä Suomessa. Jos vanhemmille ei ole ollut mahdollista työstää omia vaikeita tunteitaan ja kokemuksiaan, siirtyvät pelot heidän lastensa kannettaviksi.

Ammattilaiset kutsuvat tällaista perintönä saatua möykkyä tai reppua nimellä siirtotaakka.

Siirtotaakan kantajia

Jokainen ihminen joutuu kokemaan lapsuudessaan vaille jäämistä. Kun parisuhteen vuorovaikutus on turvallista, tämä lapsuudesta mukaan tullut taakka voi alkaa sulaa yhteisessä katselemisessa ja tuntemisessa, Anttonen kertoo.

– Vaikean tunteen jakaminen puolison kanssa lähentää ja lisää luottamusta nopeasti.

Yksinäisyydessä siirtotaakka ei sula. Jos taakkaa ei voi jakaa, ahdistus jatkaa kulkuaan koteloituneena tuskana. Elämän vastoinkäymiset ja menetykset kuten terveyden tai aseman menettäminen voivat aktivoida suvussa kulkeneita suremattomia suruja, häpeää ja syyllisyyttä. Jos ei ole ketään, kenen kanssa kokemuksen voi jakaa, läpielämätön menetys muuttuu traumaksi.

Jos ihminen ei tule tunteineen ja kokemuksineen hyväksytyksi ja vastaanotetuksi, hän oppii tukahduttamaan osan itsestään.

– Jos ihminen ei tule tunteineen ja kokemuksineen hyväksytyksi ja vastaanotetuksi, hän oppii tukahduttamaan osan itsestään. Piilotetut puolet itsessä vaikuttavat kuitenkin tapaan, jolla olemme suhteessa toisiimme. Läheisessä vuorovaikutuksessa nämä koteloidut taakat siirtyvät huomaamatta seuraavalle sukupolvelle ja myös puolisolle kannettaviksi.

Anttonen selittää, kuinka esimerkiksi häpeä, arvottomuus ja elämäntunteen puute siirtyvät äidistä ja isästä lapseen pienissä eleissä ja ilmeissä, sanoissa ja sanomatta jättämisissä.

Kun vanhempi kääntää päänsä pois, suuttuu tai jäätyy, lapsi koodaa itseensä ymmärrystä itsestään ja ihmissuhteista. Ympäristö on peili, joka antaa lapselle kokemuksen siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä hylättävää.

– Sen, mitä isä ja äiti eivät ole voineet itsessään hyväksyä, he ymmärtämättään siirtävät lapsensa kannettavaksi. Häpeän koteloinut vanhempi reagoi huomaamattaan niin, että lapsi alkaa hävetä itseään.

Ota riski

Ihminen etsii alitajuisesti puolisoksi matkakumppania, joka ymmärtäisi häntä ja auttaisi tyhjentämään reppua, Anttonen kertoo. Haavat voivat kuitenkin työntää kumppaneita poispäin toisistaan.

– Joskus toinen vaikenee ja toinen ilmaisee itseään vyöryen ja räiskähdellen, mutta kumpikaan ei uskalla puhua vaikeista tunteista. Ei ole luottamusta siihen, että toinen kestäisi ne ja ottaisi vastaan.

Anttosen mukaan silloin voi käydä niin, että molemmat alkavat suojautua vuorovaikutukselta. Tämä tekee suhteesta yksinäisen.

– On otettava riski. Ja jos toinen kykenee ottamaan samanlaisen riskin ja avaamaan omaa pelottavaa aluettaan, molempien haavat voivat alkaa parantua. Tässä on valtava kasvun mahdollisuus.

Jos keskustelu päätyy kahdestaan aina pettymykseen, Anttonen rohkaisee pariskuntia etsimään kolmannen osapuolen apua. Siirtotaakkojen kohdalla on usein vaikea saada kiinni pahan olon syystä. Levottomuudelle ja ahdistuneisuudelle ei löydy sanoja.

– Tässä kohdassa kolmas henkilö voi auttaa tutkimaan reppuja. Perheneuvonnassa tuemme pareja tukemaan toisiaan.

Mallina Kristus

Anttoselle työn parhaita hetkiä ovat ne, joissa puolisot pääsevät kosketuksiin itsessään olevan haurauden kanssa ja uskaltavat näyttää sen kumppanilleen.

– Syntyy luottamus, että minut otetaan tässä suhteessa vastaan myös pelokkaana ja epävarmana. Joku kestää ja välittää minusta sellaisena kuin olen.

Kirkon perheneuvojana Anttonen haluaa muistuttaa myös jokaisen ihmisen alkuperästä.

– Meidät on luotu yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa. Meitä ei ole luotu kärsimään yksin vaan toisen kanssa. Kristus kutsuu meitä kantamaan toistemme kuormia.

Anttosen ajatuksissa aviopuoliso on Jumalan lahjaksi antama taakan jakaja. Turvallisessa suhteessa voidaan yhdessä etsiä totuutta itsestä, toisesta ja yhteisestä suhteesta, ja totuus tekee vapaaksi. Siirtotaakka on puolestaan salaisuus, joka aiheuttaa torjuntaa ja vaikenemista.

– Rehellisyys edellyttää kokemusta hyväksynnästä. Kristus lähestyy ihmistä hyväksyen hänet ensin. Tätä saan puolisona tehdä joka päivä, hyväksyä hänet ilman ehtoja.

Hyväksynnän lisäksi Anne Anttonen haluaa vahvistaa uteliaisuutta.

– Hyväksyntä ja kiinnostus antavat puolisollesi mahdollisuuden syntyä aina uudestaan omaksi itsekseen.