

Kenttäpiispa toivoo yhteishenkeä hyvinvointiyhteiskunnan puolesta
Puolustusvoimien hengellistä työtä johtava Pekka Särkiö puhuu sotauutisten keskellä syntyvyydestä ja suomalaisista ruuantuottajista.
Kranaatinsirpaleiden jäljet kiinnostivat asessori Pekka Särkiötä Riihimäen rautatieasemalla. Hän etsi sodan jälkiä katoksia kannattelevista teräspylväistä kulkiessaan 1990-luvulla pappisasessorina eri puolilla hiippakuntaa.
− Melko monta viiltoa löysin, kenttäpiispana nykyisin toimiva Särkiö kertoo.
Ukrainan taistelu-uutisia kuunnellessa oman maan arvet nousevat usein mieleen, piispa kertoo työpaikallaan Puolustusvoimien pääesikunnassa Helsingin Kaartinkaupungissa.
Puhe kääntyy maailman tilaan, mutta Särkiö ei valitse aiheeksi Euroopan turvallisuutta, vaan Suomen syntyvyyden.
Vauvojen vähäisyys huolestuttaa häntä. Viime vuosina syntyvyys on ollut 15 000 lasta vähemmän kuin aiemmin. Tätä menoa valtion budjetti ei enää anna mahdollisuutta itsestään selväksi muuttuneen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Eikä maahanmuutto korvaa työvoiman vajetta, vaikka esimerkiksi osa Ukrainan pakolaisista jää tänne töihin.
− Meidän tulisi yksilökeskeisen ajattelun sijasta huolehtia maamme elinvoimasta yhdessä, Särkiö toteaa.
Velkaa ja viljaa
Ensi vuonna Suomen valtio tarvitsee pelkästään lainojensa korkojen ja muiden kulujen maksamiseen puolitoista miljardia euroa. Luku hirvittää piispaa.
− Lopulta voimme palata tilanteeseen, jossa moni jää sukulaisten ja seurakuntien varaan.
Särkiö huomauttaa, että rahan lisäksi tarvitaan huoltovarmuutta. Siinä on avainasemassa suomalaisten elintarviketuottajien hyvinvointi. Särkiöt ovat omavaraisharrastajia, heillä on maatiaiskanoja, mehiläisiä ja neljä tulisijaa, joista yhdessä paistuvat perheen leivät.
Suurin osa suomalaisista elää kuitenkin sen varassa, että joku viljelee täällä viljaa ja perunoita ja lieteen tulee sähköä.
Särkiö rauhoittelee, että juuri nyt mikään ei uhkaa Suomen turvallisuutta eikä huoltovarmuutta, mutta Venäjän vakaus on tärkeä rukousaihe. Hän arvelee, että kansa alkaa itänaapurissa vastustaa sotaa ja edessä on vallanvaihdos. Tuleeko siitä rauhanomainen vai verinen, on haastattelua tehdessä arvailujen varassa.
− Venäjän valtion turvallisuusorganisaatiot saattavat alkaa kilpailla vallasta keskenään. Kyllä maan sisäinen tilanne huolestuttaa minua. Ja voi Venäjä haavoittaa infrastruktuuria myös Ukrainan ulkopuolella.
Kyyhkynen joulukortissa
Ettei alkaisi liikaa ahdistaa, Särkiö kääntää katseen idästä länteen. Natoon pyrkivän Suomen sotilaallinen kyky on Euroopan kärkeä.
− Olisimme Venäjälle Ukrainaakin kovempi pala.
Joulun sanoma muistuttaa, ettei Jumala jättänyt ihmisiään ponnistelemaan rauhan puolesta yksin. Tämän merkkinä Särkiön kotikaupungin Lahden seurakuntien joulupostin erikoisleimaan on lisätty tänä vuonna kyyhkynen. Leimassa on pyhä perhe, joka saa vuosittain jonkun ajankohtaisen lisäelementin. Viime vuonna Joosefilla oli kasvoillaan maski.
Juuri nyt mikään ei uhkaa Suomen turvallisuutta eikä huoltovarmuutta, mutta Venäjän vakaus on tärkeä rukousaihe.
Kenttäpiispan elämään mahtuu paljon muutakin kuin työtä ja turvallisuuden pohtimista. Tapaamispäivän aamuna hän vei hunajakilpailuun purkillisen mehiläistensä keräämää kullankeltaista terveysherkkua, ja edellisenä viikonloppuna hän osallistui esteratsastuskilpailuun. Illalla hän auttaa vaimoaan, kappalaisena työskentelevää Riitta Särkiötä pyhäkoulunpidossa. Erityisen mukavalta tuntuu saada mukaan tyttärentytär Saima, joka jää isovanhemmille yökylään.
− Riitalla on pyhäkoulun ohjelmassa aina rukous, raamatunkertomus, askartelua ja laululeikkejä, joita hän säestää kitaralla. Jos pappi onnistuu välittämään lapselle turvallisen uskon ja rakkauden Raamattuun, se on ydinasia.
− Olemme Jumalan varassa. Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu, vaikka sitä on joskus vaikeaa käsittää, uskoo kenttäpiispa Pekka Särkiö.
Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa!
Jumala on turvamme.
Ps 62:9
Lehden artikkelit
- (T)yövuorossa
- 100 vuotta historiaa yksissä kansissa
- Hyvässä turvassa
- Joulusaarna: Jouluinen katse
- Kenttäpiispa toivoo yhteishenkeä hyvinvointiyhteiskunnan puolesta
- Kaikki tervetuloa!
- Musiikki on ystävä
- Pelkääminen on sallittu
- Joulu vastaanottokeskuksessa
- Turvallisella tiellä
- Sodan keskeltä pelastettu
- Blogisti halaa sanoilla
- Älkää unohtako meitä!
- Lapsenlapsen hymy kirkastaa sokeutuvan papin joulun
- Vähävaraisten perheiden joulutoiveet odottavat toteutumistaan
- Juhlavuosi 2022
- Joulu Riihimäellä
- Grooveimmat joululaulut Keskuskirkossa
- Riihimäen seurakunnan Lapin matka hiihtäjille
- Joulunajan ja vuodenvaihteen tapahtumat
- Joulupuoti 26.11.–21.12.2022
- Puheenporinaa, musiikkia ja kahvia
- Jouluevankeliumi