Jumala on tehnyt sovinnon kanssamme

Paastonaika kurittaa itsetuntoa. Se vie peilin eteen ja lähimmäisten lähelle, pohtimaan omaa elämää ja oman uskon, hengellisyyden ja rakkauden syvyyttä. 

Jeesuksen kanssa ristin tiellä ei ole keveitä askelia, vaan puuskutusta ja hikikarpaloita. Itsensä tutkiskelu harvoin johtaa ajatukseen siitä, ettei parannettavaa ole. Pikemminkin se herättää tarpeen armolle ja anteeksiannolle, ja siitähän tässä kaikessa on kyse.

Oman itsetunnon kanssa taistelu on elämänmittainen. Jumalan kuva meissä on aina yhtä selvä, mutta elämä ympärillämme vääristää sitä eri tavoin. Meitä revitään vaatimuksista toisiin ja maailma ympärillämme syöttää ajatuksia siitä, millainen tulisi olla, miltä tulisi näyttää ja mikä on kelpaavaa. Kehuja ja hyvää saamme silloin, kun olemme tehneet jotakin tarpeeksi huomattavaa. Pelkästä olemisesta, elämästä itsestään harvoin kiitosta heruu.

Vain Jumalan ja oman itsen kanssa tehdyn sovinnon kautta pääsiäinen saa vaikuttaa pintakerroksia syvemmälle.

Maailmassa meitä ympäröivä armottomuus ei kuitenkaan kerro siitä, millainen on Jumala ja mitä Hän meille tahtoo. Jumala on tehnyt sovinnon kanssamme jo ristillä. Hänen silmissään meidän särömme täyttyvät rakkaudella, pimeyteemme loistaa valo ja ikävämme saa vastauksen.

Miten sitten tehdä sovinto oman itsensä kanssa? Vain sovinnon tekeminen ja sen sisäinen ymmärtäminen johtaa siihen, että myös armo ja rakkaus tuntuvat kunnolla. Vain Jumalan ja oman itsen kanssa tehdyn sovinnon kautta pääsiäinen saa vaikuttaa pintakerroksia syvemmälle.

Joka kevät yksi on varmaa: aurinko alkaa paistaa, luonto näyttää voimansa ja luo jälleen uutta pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Minään vuonna ei kevät jää tulematta, eikä kasvu toteutumatta. Siinä on Jumalan suuruutta, että lupaus kasvusta ja toivosta täyttyy joka ikinen kevät, riippumatta kaikesta ympärillä olevasta ja tapahtuvasta. Sodan keskellä pieni kukka nousee karusta maasta tai aurinko paistaa sälekaihtimien läpi siihenkin aamuun, jossa ei haluta herätä. Jumalan rakkaus on varmaa, vaikka me edelleen kyselemme, ihmettelemme ja hämmästelemme, kuten tyhjän haudan suulla olevat opetuslapset. Jumala on tullut meitä vastaan, kävellyt koko matkan. Pojassansa Jeesuksessa Hän on kulkenut seimeltä ristille ja kuolemasta elämään. Paras armon ja rakkauden teko itseämme kohtaan on antaa Jumalan rakastaa meitä. Jumala rakastaa, koska olemme. Annetaan sen tuntua ja vaikuttaa.

Hanna Riikonen
kappalainen