Suljetusta yksinäisyydestä avoimeen yksinäisyyteen

Katolinen pappi Henri J.M. Nouwen (1932–1996) kuvaa kirjassaan Erämaasta puutarhaan yksinäisyyttä, joka on aina läsnä ihmisen ainutlaatuisuuden vastapuolena. Avaan tässä artikkelissa hänen ajatuksiaan aiheesta.

Avoin yksinäisyys

Koska ihminen on ainutlaatuinen – toista samankaltaista yksilöä ei ole - niin hän on tässä ainutkertaisuudessaan samalla myös yksin. Kysymyksessä on yksinäisyys, jota ei voida poistaa, mutta jonka kanssa voi oppia elämään rakentavasti – avoimesti. Nouwen ei kiellä monista eri syistä kumpuavaa yksinäisyyttä, mutta hän tarkastelee kirjassaan ensisijaisesti ainutkertaisuudesta nousevaa todellisuutta.

On tärkeää tiedostaa tämä ainutkertaisuudesta nouseva yksinäisyys, sillä jos sitä ei tiedosta, niin elämä voi kulkea kohti suljettua yksinäisyyttä. Tiedostamaton ja käsittelemätön yksinäisyys ajaa meitä helposti pinnallisiin ihmissuhteisiin, jossa takerrumme epätoivoisesti ja tuskallisesti toisiimme. Niin kauan kuin yksinäisyytemme vetää meitä yhteen siinä toivossa, että me yhdessä ollen emme enää olisi yksin, syyllistämme toisiamme epärealistisilla toiveilla.

Kaksi yksinäistä tervehtivät toisiaan

Avoimessa yksinäisyydessä toista ihmistä ei lähestytä oman yksinäisyyden poistamisen toivossa. Yhteys syntyy, kun perusolemukseltaan kaksi yksinäistä tervehtivät toisiaan. Kysymyksessä on rohkeus luoda avoin, kunnioittava tila kahden ihmisen välille, jossa voimme liikkua kohti toista, mutta myös toisistamme poispäin. Nouwen kuvaa tapahtumaa yhteisessä tilassa tapahtuvana tanssina, johon molemmat yksinäiset mahtuvat.

Avoimeen yksinäisyyteen kasvaminen vaatii aikaa. Se vaatii omien sisäisten demonien kohtaamista. Se vaatii pysähtymistä, vaikka tekisi mieli juosta karkuun. Pysähtymistä, vaikka haluaisi täyttää tilan toiminnalla ja kiireellä, jottei sisäistä kipua tuottavaan tiedostamiseen tarvitsisi suostua.

Jumalan ääni

Kaikkitietävän Jumalan rakkauden läsnäolossa karkuun juokseminen vähenee. Hiljaisuudessa ja rukouksessa viipyminen opettaa meitä tarkkailemaan ja ymmärtämään ympärillämme kuhisevaa maailmaa oman sisimpämme levollisesta keskuksesta käsin. Identiteettimme vahvistuu ja opimme erottamaan Jumalan äänen, joka puhuu meille sisäisestä välttämättömyydestä – toisin sanoen kutsumuksestamme.

Jännite avoimen yksinäisyyden ja suljetun yksinäisyyden välillä säilyy koko elämämme ajan. Mutta olemuksemme ja kutsumuksemme tiedostamisen myötä rohkeutemme kasvaa niin, että uskallamme luoda vapaan tilan, jossa muutamme suljetun yksinäisyyden avoimeksi yhdessä jaettavaksi yksinäisyydeksi.

Merja Olin
seurakuntapastori