Jo 20 vuotta diakoniatyön vapaaehtoisena
Jo 20 vuotta diakoniatyön vapaaehtoisena
Kari Valkonen on saanut vapaaehtoistyön kautta paljon uusia ihmisiä ja ystäviä elämäänsä.

Jo 20 vuotta diakoniatyön vapaaehtoisena

Kari Valkoselle yhteys toisiin ihmisiin ja Jumalaan sekä mahdollisuus auttaa ovat tärkeintä.

Kari, tulit Riihimäen seurakunnan toimintaan mukaan lähes 20 vuotta sitten. Missä kaikessa olet ollut ­mukana?

– Tapasin johtavan diakoniatyöntekijän syksyllä 2002 ja pian minut pyydettiin kehitysvammaisten kirkkopyhään tekstinlukijaksi. Sain hyvää palautetta ja siitä se lähti. Olen ollut avustamassa diakoniatyön eri leireillä ja retkillä, messuavustajana, tapahtumissa sekä monena kesänä Hirvijärven saunailtojen kahviossa.

– Olen myös ollut yli kymmenenä ­kesänä Senioriseisakkeella laittamassa paikat valmiiksi, auttanut tarjoiluissa ja kirjannut seisakkeen kävijämäärät ja ohjelmasisällöt. Noin kymmenen vuoden ajan olen tehnyt monia näistä tehtävistä avotyönä 2–10 päivänä kuussa. Suunnilleen saman ajan olen ollut isäntänä mielenterveyskuntoutujien Kahvituvalla neljänä päivänä viikossa.

– Toimin myös erään ihmisen lähimmäiskävijänä noin kahdeksan vuotta. Minulle merkitsi eniten se, että sain oppia tuntemaan mielenkiintoisen ihmisen. Aluksi teimme pidempiä kävely­lenkkejä, sitten lyhyempiä ja keskustelimme. Tärkeää oli myös se, että sain olla mukana hänen hautajaisissaan.

Millaista elämäsi oli ennen ­seurakuntayhteyttä?

– Koulukiusatuksi tuleminen jätti jälkensä: elämäni oli sosiaalisesti aika onnetonta, minulla ei ollut yhtään ystäviä ja olin hyvin arka ja pelokas. Asuin pitkään vanhempieni kotona ennen kuin uskaltauduin asumaan itsenäisesti. Asiaan vaikutti se, että sairastuin pari-kolmekymppisenä psyykkisesti ja häpesin sitä. Tuntui vaikealta puhua siitä ihmisille.

Olen saanut paljon myönteisiä kokemuksia siitä, että ihmisten kanssa on kiva olla, saan olla oma itseni ja minut hyväksytään porukkaan.

– Merkittävä asia elämässäni oli, että tein noin 30 vuotta sitten uskonratkaisun ja halusin tulla ­seurakunnan toimintaan. Jo lapsena uskonasiat kiinnostivat minua, mutta olivat pelkoväritteisiä. Vuosien varrella oman ­uskoni sisäiseen maisemaan on tullut syvyyttä ja lisää ymmärrystä.

Mitä vapaaehtoistyö on antanut ­sinulle?

– Aiemmin en tuntenut juuri ketään enkä jutellut kenenkään kanssa, joten ennen kaikkea ihmissuhteet ovat olleet tärkeitä. Sosiaalinen elämäni on rikastunut, olen saanut uskoa ihmisiin ja huomannut, että he ovat kiinnostuneita jopa minusta. Ihmiset eivät ole niin pelottavia kuin olen joskus luullut, vaan pyytävät ja ottavat mukaan. Arkuutta minulla on vieläkin, mutta rinnalla on paljon myönteisiä kokemuksia siitä, että ihmisten kanssa on kiva olla, saan olla oma itseni ja minut hyväksytään porukkaan.

Miten rohkaisisit sellaista, joka etsii omaa paikkaansa?

– Kannattaa vain rohkaistua lähtemään liikkeelle ja mennä johonkin tilaisuuteen. Kyllä joku tulee juttelemaan ja siitä se lähtee, jos haluaa olla mukana.

Tiina Heiskanen
diakoni

Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.
Ps. 116:6