Kirkkoherra on aina muutosjohtaja
Kirkkoherra on aina muutosjohtaja
Sirpa Viherä odottaa joululta Maa on niin kaunis -virren laulamista yhdessä koolla olevan seurakunnan kanssa. Raimo Virekunnas haluaa muistella perhekuntansa kanssa edesmennyttä puolisoaan Anitaa. Kalervo Huttunen toivoo joululta yhteislaulua kodeissa ja kirkossa ilman rajoituksia.

Kirkkoherra on aina muutosjohtaja

Tarkka messuvieras bongaa silloin tällöin Riihimäen ­kirkosta nykyisen kirkkoherran lisäksi hänen kaksi edeltäjäänsä. Sirpa Viherä, Kalervo Huttunen ja Raimo Virekunnas ovat olleet seurakunnan ohjaksissa yhteensä kuudella vuosikymmenellä. Yhteiskunnan ja kirkon murrokset ovat haastaneet jokaista johtajaa, mutta sanoma on pysynyt samana. Evankeliumin sanoittaminen ajankohtaisesti on jatkuvaa muutosjohtamista.

300 sirpa vihera

Sirpa Viherä: ”Messu on ­kaiken ydin”

Kun aloitin kirkkoherrana 2011, kirkossa koettiin ensimmäinen iso eroamisten aalto. Moni uskalsi ensimmäisen kerran kyseenalaistaa, kannattaako kirkkoon kuulua.

Sakramentit ja messu ovat minulle kaiken ydin, Jumalan armon ja läsnäolon paikkoja. Vaikka metsä ja hiljaisuus ovat hyviä paikkoja rukoilla, messu on ihmisen ja Jumalan erityinen kohtaamispiste.

Olemme miettineet paljon, miten kirkon aarteet sanoitetaan ja eletään niin, että nykyihminen löytää hengellistä ravintoa. Evankeliumi on ajaton, mutta se on puettava kuulijakunnalle sopivaan asuun.

Seurakunta on elänyt kaikki sata vuottaan yhdessä tämän kaupungin kanssa. Olemme edelleen haluttu yhteistyökumppani. Sellaisena pysyminen vaatii kyllä voimia. Täytyy jaksaa tutustua, luoda suhteita, rakentaa luottamusta. Täytyy myös ymmärtää, minkälainen puhe mihinkin sopii.

Iso muutos on tapahtunut siinä, missä kohtaamme lapset. Ennen heitä tuli paljon päiväkerhoihin. Nyt pullistelevat perhekerhot ja muut tilaisuudet, joihin voi tulla yhdessä vanhempien kanssa. Viisivuotiaiden synttärit Hirvijärvellä ovat olleet menestys. Toimintapisteillä touhuamisen lisäksi synttärit ovat vanhemmille mallioppimisen paikka. Näytämme, miten kristinuskosta voi kertoa lapselle.

Olen kiitollinen, kun ihmiset rukoilevat seurakunnan ja myös minun puolesta. Ja onhan se ihanaa joskus kuulla, että ”hyvin sä vedät”. Välillä onnistun, välillä en, ja niin saa olla.

300 kalervo huttunen

Kalervo ­Huttunen: ”Ovet auki joka suuntaan”

Tulin seurakunnan johtoon 1993 Suomen sukeltaessa hirvittävään lamaan. Kaiken yllä roikkui kysymys selviämisestä. Kuka tahansa saattoi joutua työttömäksi. Riihimäeltä löytyi vaikeassa tilanteessa yhteishenkeä. Perustettiin työttömien yhdistys ja työttömien ruokailu.

Seurakunnassakaan taloushuolet eivät lamauttaneet, vaan syntyi ennakkoluulotonta yritteliäisyyttä. Muusikko Pekka Simojoen ideoimat Little light -illat otettiin myönteisesti vastaan. Niitä seurasivat Big light -illat, Tuomasmessut ja kirkkonäytelmät. Jo aikaisemmin aloitetut rukousillat jatkuivat. Kaikilla oli oma paikkansa. Halusin antaa kaikkien seurakuntaa rakentavien kukkien kukkia. Ovet auki joka suuntaan!

Tämä seurakunta on ollut minulle tärkeä poikakerhoikäisestä asti. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen toimin seurakunnassa yhden kesän suntiona. 60-luvulla työtä tehtiin pienellä porukalla. Meitä oli neljä pappia, yksi lehtori, yksi kanttori, kaksi diakonissaa ja kaksi nuorisotyöntekijää. Nyt määrä on kolminkertainen.

Kun kirkkoon kuuluminen vähenee, työmuotoja joudutaan miettimään uusiksi. Perustehtävä säilyy, mutta miten se eri aikoina toteutetaan, siihen on rukoiltava viisautta.

Vaikeina aikoina mieleeni nousee 50-luvulla poikakerhossa oppimani Pekka Juhani Hannikaisen laulu Riennä eespäin. Sen toinen säkeistö menee näin: ”Ällös pelkää yötä maan, taivaan tähdet loistaa. Luota Herraan Jumalaan, Hän voi varjot poistaa.”

300 raimo virekunnas

Raimo ­Virekunnas: ”Uskon­yhteyttä erilaisten ­kesken”

Minulle vanhakörttiselle rovastille tärkeitä asioita ovat Kristus-keskeinen ja ihmisläheinen julistus sekä yhteistyö. Erilaisuus on siunaus. Löysin virkatovereideni kanssa uskonyhteyden, vaikka toimintatapamme olivat erilaisia. Arkityö panee samoihin saappaisiin.

Edeltäjäni Lauri Palva oli oikea vanhanajan rovasti, isähahmo ja ihmisten mielissä toinen kaupunginjohtaja. Kun Riihimäellä suoritettiin piispantarkastus, kaupunginhallitus antoi määräyksen liputtaa.

Kun minusta tuli kirkkoherra 1975, voimaan astui virkaehtosopimusjärjestelmä. Palva sanoi, että hän ei sitä enää opettele, hoida homma. Kirkollisissa vaaleissa alkoi näkyä poliittisten puolueiden väriä ja kirkkovaltuustoon tuli maallikkopuheenjohtaja. Rakensimme myös yhteyttä ammattijärjestöihin.

Vaimoni Anitan kanssa ryhdyimme pitämään perhekirkkoja. Anita piirsi kuvia fläppitaululle samalla kun minä saarnasin.

Seurakunnan tulevaisuuden näen valoisana. Olennaisinta ei ole, kuinka monta jäsentä siihen kuuluu, vaan että olemme aito ja kilvoitteleva armon yhteisö. Kaupungin ja seurakunnan yhteistyö säilyy hyvänä. Kun on taloudellisesti tiukkaa, yritetään tehdä yhteistyötä.

Kun kirkkoon kuuluminen vähenee, eri tavoin ajattelevat tulevat lähemmäksi toisiaan. Kovina aikoina raja-aidat madaltuvat. Lopulta jää vain Kristus.