Lapsenlapsen hymy kirkastaa sokeutuvan papin joulun
Lapsenlapsen hymy kirkastaa sokeutuvan papin joulun
Kari Kauppinen viettää ensimmäistä joulua isoisänä. Jeesuksen lisäksi juhlan tähtenä loistaa pojantytär Leona.

Lapsenlapsen hymy kirkastaa sokeutuvan papin joulun

Kappalainen Kari Kauppinen rukoili, että saisi nähdä lapsenlapsensa ennen kuin silmäsairaus veisi näön kokonaan. Joulukirkossa hän julistaa valosta, joka loistaa pimeässä vaeltavalle kansalle.

Edessä olivat armeijan kutsunnat ja niiden jälkeen koko maailma. Kari Kauppinen oli juuri täyttänyt 18 vuotta, kun rutiinikäynti silmälääkärillä särki illuusion. Keskustelu porautui mieleen loppuiäksi.

”Silmänpohjassa näyttää olevan rappeumaa,” lääkäri sanoi.

”Onko se vakavaa?” nuorimies kysyi.

”On se.”

”Miten vakavaa, tuleeko minusta sokea?”

”Kyllä tulee, jonakin päivänä.”

Lääkäri oli myötätuntoinen, mutta tieto oli silti kova paukku. Verkkokalvon rappeuma oli suvussa kulkeva sairaus. Kaksi setää oli iäkkäinä sokeutunut, ja Karille kävisi siis samalla tavalla.

Koripallon osuessa hämärässä liikuntasalissa kasvoille kuin tyhjästä, Kari luikahti pelikentältä pukuhuoneeseen, hautasi kasvot käsiinsä ja itki.

Nyt kuusikymppisenä hän katselee maailmaa kuin kahden vessapaperirullan läpi, kapeasti. Mielen maiseman sairaus on kuitenkin avartanut.

− Tämä on Jumalan minulle valitsema tie, ja olen kiittänytkin siitä. Se on tehnyt minusta sen mitä olen.

Matkalla juhliin

Miten sairaudesta voi kiittää ja peräti ajatella, että se on Jumalan antama hyvä osa?

− Olen saanut sellaista, mitä en olisi voinut mistään kirjasta omaksua.

Kauppinen puhuu sisäisestä rikkaudesta. Rajoitteen tai sairauden kanssa elävän seurakuntalaisen on helppo lähestyä häntä. Sen sijaan, että hän puhuisi jatkuvasti omista murheistaan, hän on oppinut kysymään ja kuuntelemaan.

Huuto ”Miksi minä!” muuttuu huokaukseksi ”Miksen minä”

− Huuto ”Miksi minä!” muuttuu huokaukseksi ”Miksen minä”. Ja taivaassa kaikilla on kirkkaat silmät, kuulevat korvat ja jalat, joilla voi kävellä. Sitten vietämme suurta juhla-ateriaa, jolla Jeesus itse palvelee meitä. Tietenkin tulee myös huonompia päiviä. Joskus lasi kaatuu ruokapöydässä ja riippuvuus muista ahdistaa.

Kauppista harmittaa, että hän ei kaduilla kulkiessaan helposti huomaa ihmisiä. Hän haluaisi kysyä läheisensä menettäneen vointia ja sanoa rohkaisevan sanan vakavan diagnoosin saaneelle. Valkoinen keppi auttaa ymmärtämään tilannetta: ei hän ole ylpeä eikä humalassa.

Työtään hän haluaa tehdä niin kauan kuin pystyy. Siihen häntä rohkaisevat seitsemän Suomen luterilaisessa kirkossa palvelevaa sokeaa pappia. Potkua antavat myös sokeat muusikot Stevie Wonder ja Ray Charles.

Lapsenlapsi jouluilona

Kauppisen näön huonontuessa hänen vammansa näkyy toisille entistä selvemmin. Suurimmat kivut ovat kuitenkin usein näkymättömiä, kappalainen muistuttaa. Esimerkiksi yksinäisyys, hyväksikäyttö ja lapsettomuus eivät välttämättä näy toisille mitenkään. Varsinkin jouluna salatun kivun kanssa voi olla raskasta olla.

Tänä vuonna Kauppisten jouluun liittyy rukousvastaus. Kari pyysi Jumalalta, että ehtisi ennen sokeutumistaan nähdä lapsenlapsen. Nyt joulunvietossa on mukana pojantytär Leona, joka harjoittelee ensiaskeleita.

− Lapset tulevat kylään kumppaneidensa kanssa. Istumme Merjan kanssa sohvalla ja seuraamme, kun porukka pelaa lautapelejä. Meteli on kova. Katselemme lasten isoa elämää, sitä samaa, jota me elimme neljäkymmentä vuotta sitten.

Illalla haudoille syttyvät kynttilät ja kirkossa kaikuu veisuu. Kari Kauppinen pitää erityisesti säkeistöstä, jossa aika kiitää, vuodet vierivät ja miespolvet painuvat unholaan.

Jos hän on itse työvuorossa, hän lukee Riihimäen ylle yhden rakkaimmista raamatunkohdistaan: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”

kapea kari kauppinen

Kappalainen Kari Kauppinen on huomannut, että haavoilla olevan ihmisen on helppo lähestyä murrettua pappia. Rukous ja hiljaisuus vahvistavat molempia.

Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?
Ps. 27:1