Vähävaraisten perheiden joulutoiveet odottavat toteutumistaan
Vähävaraisten perheiden joulutoiveet odottavat toteutumistaan

Vähävaraisten perheiden joulutoiveet odottavat toteutumistaan

Riihimäen Tukiverkoston perinteinen joulukampanja käynnistyi toden teolla maanantaina, kun vähävaraisten perheiden joulutoiveet julkaistiin. Osa niistä löytyy Tukiverkoston Facebook-sivulta, osa Riihimäen Pienen Lelukaupan kassalta ja osa tulee joulukuun alussa Prisman toivekuuseen. Viime vuonna joulukampanjan avulla jouluiloa sai 420 riihimäkeläistä joko toivotun paketin tai ruokalahjakortin muodossa.

Liikutusta kyyneliin asti

Tukiverkoston kaikki apu on yksityisten lahjoittajien, yhdistysten ja yritysten varassa. Apu on todella merkityksellistä monelle. Kaksi äitiä kertoi viime joulun jälkeen:

”Haluan vielä kiittää lahjoista. Nuorempi oli kovin kiitollinen kosmetiikasta ja vanhempi liikuttui kyyneliin asti omasta lahjastaan.”

”Suuri kiitos siitä, että lapseni saivat jouluna avata toiveidensa paketit! Yksi oli niin pitkään toivonut sitä ja toinen jähmettyi kun avasi lahjansa. Isommat olivat ihan ihmeissään lahjakorteistaan, että oikeastiko saavat ostaa jotain mielikaupastaan!”

Joulumieli

Myös monelle lahjoittajalle joulukampanjasta on muodostunut tärkeä perinne, joka tuo itselle joulumielen. Esimerkiksi kaksi siskosta tapaa joka joulu toivekuusen luona ja sen sijaan, että ostaisivat toisilleen joululahjat, valitsevat yhdessä kuusesta toiveet jotka toteuttavat.

 

 

 

Toivekuusi Riihimäen Prismassa

to–pe 1.–2.12. klo 16–19 ja 3.12. klo 12–16.

Täsmätoiveet Lelukaupassa ja Tukiverkoston Facebook-sivulla 16.12.asti.

Yhteyshenkilö diakoni Tiina Heiskanen, p. 050 323 7964.

Diakoniatyön jouluateria vähävaraisille

to 8.12.klo 12 Kirkkopuiston seurakuntakodissa

Ilmoittautuminen ti 29.11. mennessä seurakuntatoimistoon puh. 019 7481 (ma–pe klo 9–14) tai Heini Syrjälle, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 050 3237 963

Paikkoja on rajoitetusti. Tervetuloa! P.s. Jouluateria on päihteetön juhla.