Kiittäen yli kynnysten

Rakkaus saa Heini ja Rauno Syrjän jaksamaan halvaantuneen ja syöpäisen kehon kovia ehtoja. Elämäniloa tarjoavat luonto, Jumalan huolenpito ja hassuttelu.

Kaksi viipaletta kurkkua silmiksi. Tomaatista hymyilevä suu, paprikasta nenä ja salaatista hiukset. Eläkeläinen Rauno Syrjä leikkaa vihanneksia kotinsa keittiössä hiukan ennen kuin vaimo pääsee töistä. Kun Riihimäen seurakunnan diakonissa Heini Syrjä avaa ulko-oven, häntä odottaa pöydässä välipala, Rauskin itse leipomat focacciaviipaleet.

– Kerran kokeilin laittaa suun ylösalaisin, mutta siitä tuli surkea ilme, Rauno muistelee.

Hän käänsi tomaattihuulet äkkiä hymyyn. Jos jäljellä on itse savustettua kalaa, Rauno tekee siitä leivälle yllätyksen. Aromi on molemmista hurmaava.

Leipiä syöden on hyvä istua kaikessa rauhassa kevättalven pitenevässä iltapäivässä.

Liian hyvää ollakseen totta? Ei aivan.

Muutamaa päivää aiemmin Rauski joutui flunssaisena päivystykseen. Sisuksista valui lähes silkkaa verta. Tavallinenkin kuumetauti on haastava miehelle, jonka selkäytimessä on vaurio ja eturauhasessa syöpä.

Saan olla tässä

Rauski tunnetaan kahdesta viehättävästä ominaisuudesta. Ne ovat avoimuus ja kiitollisuus.

– Olen kiitollinen, että saan olla tässä, elossa.

Kun Rauski sai diagnoosin aggressiivisesta syövästä, joka oli ehtinyt levitä, hän hämmästeli haluaan kiittää siitäkin. Hän meni peilin eteen ja kysyi: ”Oletko hullu vai tyhmä?” Vastaan katsoi mies, joka ei suostunut päästämään irti luottamuksestaan, että tähänkin liittyy jokin siunaus. Ja että kaikella on tarkoitus.

– Syöpä oli aina ollut pahin pelkoni. Ajattelin, että jos saan diagnoosin, hypin seinille. Mutta sekään ei onnistu kovin helposti halvaantuneelta mieheltä.

Heini loiventaa hiukan. Kyllä vaikeitakin tunteita on ollut. Hän on kokenut ihmisten esirukoukset valtavana voimanlähteenä. Tai oikeastaan vielä enemmän: heitä on kannettu.

Esirukous oli tarpeen myös viime vuoden keväällä, kun Rauski sai sairaalabakteerin. Kuukausien ajan viikate oli viiltää elämänlangan poikki.

Riemua päivähuoneessa

Kun Heini ja Rauski ostivat parikymmentä vuotta sitten talon Hausjärven Monnista, sairauksista ei ollut mitään tietoa. Juuri ennen häitä selkärangasta löytyi arvoituksellinen vaurio, joka aiheutti alaraajojen halvauksen.

Rauski ehdotti häiden perumista. Hän ei halunnut Heinin jäävän jumiin sairaan miehen kanssa.

– Jos rakkaus olisi siihen loppunut, ei se olisi kovin aitoa ollut, diakonissa sanoo ja katsoo puolisoaan päättäväisesti.

Häät oli suunniteltu juhannusaatoksi, ja silloin ne myös pidettiin. Paikkana oli Meilahden sairaalan yhdeksännen kerroksen päivähuone.

Onnensa keskellä Rauski pelkäsi, että halvaus etenee ja vie lopulta kaiken paitsi silmien liikkeet.

– Tämän kaiken kautta Jeesus tuli täysillä minun elämääni, Rauski kiittää.

Pari kertoo olevansa sieluiltaan reissaajia, vaikka matkustaminen pyörätuolin, hoitotarvikkeiden ja lääkepumpun kanssa on vaivalloista. Kun he tunnustelevat Rokuan valkoista jäkälää tai kuuntelevat Könkäänkuohun kosken kohinaa, vastoinkäymiset unohtuvat.

Reissuilla mieleen nousee kiitollisuus Jumalan luomistöiden kauneudesta ja ihmisten rakentamista pyörätuolireiteistä, joita pitkin pääsee kauneuden äärelle. Pariskunnan toiveena on matkustaa tänä keväänä Teneriffalle, jossa on tarjolla molempia.

Löylyjä leirikeskuksessa

Esteettömyyteen liittyvät asiat kuuluvat seurakunnassa Heinin työtehtäviin, mutta koko työyhteisö on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. Esimerkiksi seurakuntakotiin ja Kappelikirkkoon on rakennettu uudet invavessat, ja Hirvijärven leirikeskuksessa pääsee pyörätuolillakin saunassa löylyyn. Riihimäen kaupungin vammaisneuvosto myönsi vuosi sitten seurakunnalle esteettömyyskunniakirjan.

Paitsi lattioilla kynnyksiä on usein myös mielessä, omassakin. Niitä purkaakseen pari rukoilee yhdessä joka päivä. He myös siunaavat toisensa herättyään ja nukkumaan käydessään. Entinen hitsaaja sanoo, että sairaudet ovat tehneet hänestä rukoilijan.

– Kun Rauski lukee uutisia, ne muuttuvat rukouksiksi, Heini kertoo.

Viime kesänä Rauskilla oli sädehoidon jälkeen huono olo eikä reissuille ollut lähtemistä. He sitoivat läheiseen koivikkoon riippumaton ja yöpyivät siinä. Yhtenä yönä oli ukkosmyrsky. Rajuilmat unohtuivat, kun talitiaisen poikanen lehahti Rauskin varpaille.

– Katselimme kun se keikkui siinä, ja emo kävi sitä syöttämässä.

Nauravat voileivät piristävät arkista päivää.