Keskuskirkon messuista moni striimataan, ja näin myös ne seurakuntalaiset, jotka eivät voi tullaa kirkkoon – liikuntaesteen, vanhuuden tai muun syyn takia - pääsevät mukaan.
Messujen striimaukset eivät ole tasoltaan kuten televisiojumalanpalvelukset. Pyrimme siihen, että kuvassa ja äänessä ei ole häiriöitä, ja kehitämme toimintaamme koko ajan. Seurakunnalla ei kuitenkaan ole resursseja – laitteita, tekijöitä, rahaa – tehdä televisiotasoista tuotantoa. Valtaosa striimauksista tehdään vapaaehtoisvoimin, pienellä palkkiolla.
Etäosallistuminen vie pois jonkin verran yhteisöllisyyden tuntua, koska emme kuvaa osallistujia. Kyse on julkisesti nettiin menevästä lähetyksestä. Uskonto ja uskonnonharjoitus on lain edessä ns. arka henkilötieto, minkä vuoksi seurakunta ei viranomaistoimijana julkista kenestäkään tätä tietoa. (Messussa palvelevat ovat tähän poikkeus.) Tämän vuoksi myös ehtoollisella kävijät joko sumennetaan, kameran kuva siirtyy kattoon tai sen aikana näytetään muuta.
Seurakunnan ehtoolliskuriirikokeilu jatkuu ainakin toukokuuhun saakka. Striimin kautta osallistuva voi pyytää ehtoollisen kotiin kuukauden ensimmäisen sunnuntain messusta, jos ei voi tulla paikalle.
Lisätietoja saa seurakuntatoimistosta. Seurakunnan striimaukset löytyvät: youtube.com/@riksunsrk ja seurakunnan nettisivuilta.
Juha Itäleino
seurakuntapastori
Yhteisellä tiellä on Riihimäen seurakunnan lehti, joka
ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, adventtina ja pääsiäisenä,
Lehti ilmestyy sekä paperi- että nettilehtenä.
Riihimäen seurakunta
Temppelikatu 9A
Riihimäki
p. 019 7481
Päätoimittaja: Sirpa Viherä