Skip to main content
Kirkkokuoro 100 vuotta
Kirkkokuoro 100 vuotta
Riihimäen kirkkokuoro johtajansa Erkki Hannosen kanssa.

Kirkkokuoro 100 vuotta

Syksyllä tulee kuluneeksi 100 vuotta Riihimäen kirkkokuoron perustamisesta. Jo 1890-luvulla riihimäkeläiset esittivät Hoosianna-hymniä adventtina Hausjärven kirkossa. Perinne jatkui, kun Riihimäelle saatiin oma kirkko. Kanttori Simo Tuomi perusti kirkkokuoron 1925 ja se on vanhin Riihimäellä toimivista kuoroista.

Kuoro palveli sota-aikana sankarihaudoilla riihimäkeläisten sankarivainajien hautajaisissa. Kanttori Veikko Tuovinen johti kuoroa vuodesta 1954 lähtien yli 20 vuotta. Ensimmäiset ulkomaan esiintymiset alkoivat pohjoismaisista ystävyyskaupungeista. Kuoron vierailtua 1967 Länsi-Saksassa Bad Segebergissä käynnistyi yhteistyö Bach-kuoron kanssa.

Unkarin Szolnok on myös Riihimäen ystävyyskaupunki. Seurakunta on pieni, mutta toimiva. Toukokuussa 2024 kirkkokuoro kävi Szolnokissa ja matka huipentui esiintymisiin Szolnokin kirkossa yhdessä paikallisten laulajien ja soittajien kanssa. Viron ystävyysseurakunnassa, Viru-Jaakobissakin kuoro on esiintynyt.

Ohjelmistossa on ollut isojakin teoksia, kuten Kari Majarannan kaudella 2000-luvulla Mozartin Requiem. Nykyään mukana on niin ajankohtaisia lauluja uusista julkaisuista kuin Petri Laaksosen ja Pekka Simojoen rakastettuja lauluja.

Kuoro ottaa mielellään uusia laulajia riveihinsä, ja tästä voi olla yhteydessä kuoron johtajaan Erkki Hannoseen.