Mitä jos? – Varautuminen on aina ajankohtaista

Isäni on sanonut käyneensä varusmiespalveluksen kerralla kunnolla, joten hänen ei ole tarvinnut kerrata. 

Muistin lausahduksen, kun astelin ensilumien aikaan 24 vuoden tauon jälkeen Riihimäen varuskunnan porteista sisään. Se sai myös pohtimaan, kuinka nykyiset varusmiehet voivat kokea sen eri tunnelmassa kuin minä. Silloin elettiin vakaata rauhan aikaa, enkä muista ajatelleeni, että sota voisi oikeasti tulla lähelle. Vaikkei Suomeen tällä hetkellä kohdistu suoraa uhkaa, harva on voinut välttyä ajatukselta: mitä jos?

Tuohon kysymykseen sain paljon vastauksia, kun minulla oli kunnia päästä mukaan alueelliselle maanpuolustuskurssille. Siellä eri alojen ihmiset saivat kattavan opetuksen siitä, miten yhteiskunta Suomessa on varautunut erilaisiin kriisitilanteisiin. Kaikkea kertausharjoituksissa oppimaani ja maanpuolustuskurssilla kerrottua ei voi jakaa kattavasti, mutta ne vahvistivat luottamustani. Asiat on mietitty, ja niihin on monipuolisesti varauduttu.

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa varautumisessa. Viime aikoina on korostettu 72 tunnin kotivaran merkitystä. Se tarkoittaa, että jokaisen kodista olisi hyvä löytyä vettä, ruokaa, lääkkeitä ja muita välttämättömiä tarvikkeita kolmen vuorokauden ajaksi. Yhteiskunta on varautunut pitämään kansalaisistaan huolta, mutta apu ei aina saavu hetkessä. Siksi omalla varautumisellamme voimme tukea yhteistä hyvää.

Kriisitilanteissa seurakunnan tehtävät eivät muutu. Edelleen keskiössä on lähimmäisen auttaminen, unohtamatta kirkon pääsanomaa: lohtua ja toivoa, jotka kantavat myös vaikeina aikoina.

Vasta päivitetyssä yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa tärkeäksi teemaksi on nostettu henkinen kriisinkestävyys. Se tarkoittaa esimerkiksi kansallista yhtenäisyyttä, huolenpitoa kaikista ja ihmisten mahdollisuutta toimia. Tähän kuuluu myös hengellisen toiminnan edellytysten turvaaminen. Tämän vuoksi seurakunnilla on tärkeä rooli yhteiskunnan varautumisessa.

Kriisitilanteissa seurakunnan tehtävät eivät muutu, vaikka ne voivat painottua eri tavoin. Edelleen keskiössä ovat lähimmäisen auttaminen – niin aineellisesti diakonisesta näkökulmasta kuin henkinen tuki keskustelun ja yhteisöllisyyden muodossa. Unohtamatta kirkon pääsanomaa: lohtua ja toivoa, jotka kantavat myös vaikeina aikoina.

On sanottu, että kattoa kannattaa korjata aurinkoisella säällä. Yhteiskunta ja seurakunta eivät ole erillisiä olioita, vaan ne koostuvat meistä ihmisistä. Siksi meistä jokainen tekee varautumista joka päivä. Jos sitä tekee vasta kriisin hetkellä, silloin on myöhässä. Varautuminen ei ole vain ruokavarastoja tai paristollinen radio, vaan arjen tekoja, joissa näkyy lähimmäisen rakkaus. Kun pidämme kaikki mukana ja viestimme jokaisen olevan tärkeä, olemme samalla Kristuksen asialla.