Tien vaikean minulle valmistit

Juha Pihkala: Tien vaikean minulle valmistit – Muistelmia elämästäni ja työstäni – Osa I. Väyläkirjat (2024)

Eläkkeellä oleva Tampereen piispa Juha Pihkala julkaisi viime vuonna muistelmiensa ensimmäisen osan. Luin kirjan kiinnostuneena ja jäin odottamaan jatkoa, sillä kirja päättyi piispavuosien, 1997–2008 alkamiseen.

Pihkalan juuret suvun isän puolelta juontuvat Turkuun, Pihkalan kantataloon. Sieltä Juho-poika läksi opiskelemaan papiksi. Pappeja suvussa riittääkin sitten lähes katkeamattomana nauhana Juhaan asti. Juhan äiti puolestaan on kotoisin Inkeristä ja Juha syntyi toiseksi kuuden lapsen perheeseen 1942. Kasvaessaan poika arvosti hengellistä perintöä, jonka hän saa äidiltään.

Juha kuvaa lapsuuttaan Tampereen Härmälässä eloisasti. Siellä hän joutuu kahteen traumaattiseen tilanteeseen, jotka jättävät elämään pitkän jäljen. Koulumatkan auton alle jäämisestä seuraa vuosien kivut. Luokkatoveri tuo kouluun isänsä aseen, ja se laukeaa kuolettavasti Juhan silmien edessä. Molempien kokemusten jättämät kysymykset hiertävät.

Juha Pihkalan ensimmäinen papinpaikka löytyy Riihimäeltä 1967, hän toimi täällä nuorisopappina neljä vuotta ja opetti myös uskontoa kouluissa.

Työtoveriaan pastori Raimo Virekunnasta Juha kuvaa lämpimin sanoin. Raimo tuki ja opasti nuorta aloittelijaa. Samaa koin itsekin, kun tulin seurakuntaan töihin vuonna 1974. Raimo rohkaisi, eikä torjunut uusia ideoita. Seurakunnan taloon Temppelikadulle muuttaa myös musiikkia opiskeleva ja opettava Tuula-vaimo ja siellä syntyvät kaksi vanhinta lastakin.

Juha Pihkala aloittaa näytelmätoiminnan nuorten kanssa ja kirjoittaa myös itse näytelmiä. Hengelliset kysymykset elävät ja sittemmin joukko nuoria lähtee opiskelemaan kirkollisiin ammatteihin. Juha jatkaa työn ohella opintojaan ripeässä tahdissa. Pastoraalitutkinto ja lisensiaattityö valmistuvat.

Lopelta avautuu vakituinen virka 1973 ja johon hänet valitaan. Pihkalalla on kysyntää mm. yhteisissä luottamustehtävissä, raamatunkäännöskomiteassa ja Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käytävissä neuvotteluissa. Kun Tampereen piispa tarjoaa hänelle hiippakunnan pääsihteerin virkaa, valinta ei ole helppo. Muuttokuorma lähtee kuitenkin Tampereelle.

Pihkalan pohdinta on tarkkasilmäistä ja hetkittäin terävääkin, hän ei päästä itseäänkään helpolla. Jään miettimään hänen työteliäisyyttään, voimavarojaan ja laaja-alaisuuttaan, kun tehtävät ja vastuut piirittävät koko ajan. Kasvamisesta on kai kysymys ja siitä, että joku muu on myös valitsemassa tietä, kuten kirjan nimi toteaa. Jumala johdattaa, kun häneltä kysyy tietä ja lähtee sille rohkeasti. Valoa riittää, vaikka vaikeatkin kysymykset haastavat toisiaan seuraten.