

Uni on lahja, joka kannattaa avata
– Unet ovat kurkistusikkuna ydinminääni, siihen, joka pohjimmiltani olen. Uni on aina puolellani, vaikka se olisi painajainen – tai ehkä varsinkin juuri se, sanoo Hanna Sulander, hämeenlinnalainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja luova uniohjaaja.
Hanna Sulander on nähnyt unia ja ollut kiinnostunut unista koko ikänsä.
– Uskon unien tekevän meille hyvää ja tukevan hyvinvointiamme. Jos etsii ratkaisua johonkin kysymykseen, voi pyytää, että uni veisi siinä asiassa eteenpäin. Unet ovat luovia, mikä voi tuottaa luovia näkökulmia ja auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia, Sulander kuvaa.
Hänen mukaansa unissa on valtava voimavara, jonka helposti ohitamme.
– Minulle unet kertovat siitä, miten voin ja jaksan. Ne ovat tapa pysähtyä omien kuulumisten ja kokemusten ääreen, Sulander pohtii.
Niille, jotka eivät koskaan muista uniaan, Sulander antaa vinkin:
– Kun muistaa yhdenkin unikuvan, kannattaa siitä olla kiitollinen ja kirjata se ylös unipäiväkirjaan. Mitä enemmän unia ajattelee, sitä enemmän niitä myös muistaa.
Uni on aivot puhdistava pesuohjelma
Unen aikana mieli lepää ja alitajunta sulattelee päivän aikana elettyä ja koettua. Sulanderin mukaan unta voisi verrata pesuohjelmaan, johon itsemme laitamme nukkuessamme. Unilla on myös kompensoivia ominaisuuksia.
– Raskaassa elämänvaiheessa en näekään ahdistavia, päivätodellisuutta toistavia unia, vaan ihania unia, jotka antavat voimaa seuraavaan päivään, Sulander kertoo.
Unissa on myös salaperäisiä puolia.
– Äidinkielen ylioppilaskokeeseen mennessäni näin unessa aineen otsikon, joka olikin sitten ensimmäisenä otsikkona kokeessa. Onneksi olin kertonut unesta parille kaverilleni, muutenhan kukaan ei olisi uskonut. Mutta tällaisia aarteita ei ikävä kyllä tule joka yö, Sulander kertoo.
Jumalan ääni unessa
Muinaisessa Israelissa unien uskottiin tulevan Jumalalta. Erityisesti Vanhassa testamentissa on paljon kertomuksia unista, joissa Jumala ilmaisee ihmisille tahtonsa. Kristinuskossa uniin on suhtauduttu eri tavoin. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinuksen kerrotaan arvostaneen äitinsä lahjaa nähdä uskonnollisia unia, mutta toisaalta ahdistuneen omista seksuaalisista unistaan.
– Ajattelen, että Jumala tietää, miten kukin meistä kuulee ja ymmärtää parhaiten hänen äänensä. Siksi hän voi puhua meille yhtä hyvin kirkossa, luonnossa, rukouksessa, tiskatessa kuin unissakin. Jumalakaan ei puhu aina suoraan ja selkeästi, vaan tarvitaan yhteys ja ymmärtävä sydän. Unissa on tarkemmin ajateltuna paljon samaa, Sulander kiteyttää.
Hanna Sulanderin mukaan unet eivät aina avaudu helposti. Unta pohtiessa on hyvä keskittyä uneen liittyviin tunteisiin ja tunnelmiin.
Naisten kahvikutsut: Voimavarana unet
Hanna Sulander, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, työnohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaaja ja -kouluttaja sekä luova uniohjaaja on vieraana Riihimäen seurakunnan naisten kahvikutsuilla Kirkkopuistossa 29.4. klo 18.30. Illan teemana on Voimavarana unet.
Tervetuloa mukaan!

Lue myös
- Kun mannerlaatat liikkuvat
- Kirkkokuoro 100 vuotta
- Sanat luovat todellisuutta!
- Pääsiäinen on kristityille ilon ja elämän juhla
- Kyräilyn tilalle kyläilyä
- Pääsiäissaarna
- Riihimäen seurakunta sai ympäristödiplomin
- Juhannushäät ilman stressiä
- Uni on lahja, joka kannattaa avata
- Johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Marjukka Saarinen
- Tehopari monessa mukana
- Ohjelmaa perheille
- Kenttärovasti Markus Korpela: Varaudu pahimpaan ja elä hyvää arkea
- Sairaalasielunhoito ihmisten tukena 100 vuoden ajan
- Tien vaikean minulle valmistit
- Ryhmät, rukous, ruoka ja rinnalla kulkeminen kannattelevat epävarmassa ajassa
- Apua arkeen lapsiperheille – ja toimintaa nuorille
- Henkinen huolto seurakunnan arjessa
- Diakoniatyön toimintaa loppukeväällä
- Vox Aurea konsertoi Riihimäellä
- Rohkea Tuomas 24.5. päiväretki
- Treffit alttarilla 2.5.2025 Riihimäen Keskuskirkossa
- Naisten kahvikutsut
- Miesten toimintaa
- Motoristit siunataan
- Tapahtumakalenteri
- Mitä jos? – Varautuminen on aina ajankohtaista
- Pääsiäisen evankeliumiteksti