Rauhaa ja rakkautta

Kuuntelin radiosta kahden toimittajan keskinäistä jutustelua Joululauluista. He kyselivät toisiltaan parasta joululaulua. Toinen sanoi, että hyvän joululaulun tulee sisältää sana rauha. Kuluneen vuoden uutisvirtaa muistellessa sanalla rauha olisi ollut paljon käyttöä. Sanan rauha tilalla monet ovat kokeneet pelon, epävarmuuden, huolestumisen ja surun tunteita. Tällaisiako me olemme? Tähänkö ihminen pystyy? Näinkö viisaita me olemme?

Mitä ajatella, kun tv-kuvissa näytetään nuorta äitiä pitämässä pientä lasta sylissään Kiovalaisen kerrostalon pommisuojan pimeydessä? Mitä ajatella gazalaisvanhuksesta katselemassa raunioitunutta kotiaan betonimurskan keskellä?

Sanalla rauha olisi käyttöä. Se on varmasti myös monen lahjalistan ykköstoive – myös minun. Tänä jouluna Ukrainassa luetaan jouluevankeliumi kynttilän valossa sadoissa tuhansissa kodeissa, lukuisissa kirkoissa ja rintamien taistelusuojissakin.

”Älkää peljätkö, sillä minä ilmoitan teille suuren ilon – teille on tänään syntynyt Vapahtaja.” Siinä on paras joululahjamme, ainoa todellinen lahja. Näin rohkaisi pastori Paunu aikanaan talvisodassa pitämässään jouluhartaudessa etulinjan korsussa Sakkolan Haparaisissa.

Joulun sanomaa on välitetty eri vuosikymmeninä ja -satoina kulloisenkin historiallisen tilanteen sävyttämänä. On kuitenkin olemassa muutamia teemoja, jotka yhdistävät vuosisataisia joulusaarnojamme historian myllerryksistä huolimatta. Se on sanoma toivosta, valosta ja rakkaudesta. Se on ollut puhetta Jumalasta, joka seimenlapsessa tuli keskellemme. Jumalasta, joka otti ihmisen muodon. Se on ollut puhetta Jumalasta, joka tuntee ihmisen pelot, huolet, hädän, sairaudet, yksinäisyyden ja toivottomuuden.

Rauha on varmasti monen lahjalistan ykköstoive - myös minun.

Se on ollut puhetta valosta, joka tähden tavoin syttyi pimeään yöhön. ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”

Se on ollut puhetta Jumalan pojasta, joka kerran syntyi vajavaiseen maailmaamme keskeneräisten ihmisten joukkoon. Jumalasta, joka kulkee kanssamme ja johdattaa elämäämme.

Kerran Jouluyönä Jumala rakensi sillan itsensä ja meidän ihmisten välille.

Jouluyönä Jumala ojensi kätensä meille ja sanoi: ”Tulkaa – tulkaa minun tyköni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.”

Tämän saman iankaikkisen Jumalan armolliseen hoitoon ja meitä suurempiin käsiin saamme tänäkin jouluna jättää niin itsemme kuin lähimmäisemme.

Kari Kauppinen
kappalainen