Arkisto: Yhteisellä tiellä 1/2024
Yhteisellä tiellä 1/2024
Jälleennäkemisen toivo
Raamatun mukaan taivaassa on hyvä olla. Taivas on ikuinen, mutta ajallisessa maailmassa eläville ihmisille vielä käsittämätön.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Keskuskirkon ympäristö
”Kirkon ympäristön kunnostusta jatkettiin seuraavina vuosina. Vuonna 1928 rakennettiin halkovaja ja käymälä."
Yhteisellä tiellä 1/2024
Kuoro löysi yhteisen sävelen
Gospelkuoro Go!Vocals kokoaa joka viikko yhteen eri-ikäisiä riihimäkeläisiä laulajia. Vaikka kuoro ei tavoittele taiteellista menestystä eikä kuoroon ole pääsykokeita, on laulajilla vahva halu kehittää taitojaan.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Yhdessä pääsiäisen ihmeeseen
Ensimmäisiä sanojani oli ”uumi”. Mitä tarkoitin tällä? Viittasin Kristuksen ruumiiseen. Vanhempani veivät minut heti ehtoolliselle, kun pystyin syömään kiinteää ruokaa.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Kappelikirkon alttaritaulun pelastuminen
Kappelikirkkoon on vuodesta 1956 lähtien sijoitettu Antrean kirkosta pelastettu arvokas alttaritaulu. Sen pelastamisesta ei ole ollut tarkkaa tietoa eikä sitä ikäpolvea, joka sen toteutti, enää ole juuri keskellämme.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Siunaus: Raamatun punainen lanka
Tiivistetään Raamatun sanoma yhteen sanaan. Se on siunaus. Siunaus tarkoittaa Jumalan lähettämää hyvyyttä, onnea ja kauneutta.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Miesten kesken miehen on helpompi olla hauras – James Bondin roolin saa jättää syrjään
Istun seurakuntamme kappalaisen Kari Kauppisen sohvalla. Puhumme miestyöstä, jonka primus motorina Kauppinen toimii yhdessä diakoni Eero Haltian kanssa. Keskeinen kysymys on, mihin miestyötä tarvitaan?
Yhteisellä tiellä 1/2024
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja kuuntelee ja kannustaa
Riihimäen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajan Suvi Pitkäsen (41) mukaan unelmien yhteisössä ymmärretään monenlaisia näkökulmia ja taustoja, hyväksytään erilaiset ihmiset ja tuetaan toisia.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Kun paha piinaa
Kauhuelokuvista tuttua synkkää mielikuvitusta vai näkymätöntä todellisuutta? Kirkossa on viime aikoina keskusteltu pahojen henkien karkottamisesta. Riihimäelläkin on mietitty, miten puheisiin demoneista pitäisi suhtautua, yhteisövalmentaja…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Kiittäen yli kynnysten
Rakkaus saa Heini ja Rauno Syrjän jaksamaan halvaantuneen ja syöpäisen kehon kovia ehtoja. Elämäniloa tarjoavat luonto, Jumalan huolenpito ja hassuttelu.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Diakoniatyön vaatekierrätys tuo toivoa ja auttaa sopeutumaan
Vaatekierrätyksessä käy viikoittain n. 200–350 avunhakijaa ja 60–90 lahjoitusten tuojaa. Keskiviikkoaukiolo on suunnattu maahanmuuttajille, koska paikalla on vapaaehtoisia tulkkeja. Tällöin on auki myös tavarapiste viimeisen 3 kk sisällä s…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Yli 400 riihimäkeläistä sai jouluapua Tukiverkoston kautta
Riihimäen Tukiverkoston joulukampanjaan 2023 osallistui yrityksiä, yhdistyksiä ja lukuisa joukko yksityisiä ihmisiä, jotka halusivat mahdollistaa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille jouluiloa. Lahjoituksia tuli yhteensä n. 19 000…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Retki muistisairaille ja heidän läheisilleen ke 15.5.2024
Riihimäen seurakunnan leirikeskukseen Hirvijärvelle (Hirvijärventie 760, Riihimäki). Muistisairaalla tulee olla retkellä mukana läheinen tai muu tukihenkilö. Ohjelma on kaikille yhteistä. Ohjelmassa mm. ehtoollishartaus, lounas ja päiväkah…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Diakonian arkea: ”Ei ole ruokaa”
Henkilöllä tai perheellä, joka ottaa yhteyttä diakoniatyöhön, on yleensä kokonaisvaltaisesti vaikea elämäntilanne. Sairaudet, haasteet ihmissuhteissa ja taloudellinen hätä vaikeuttavat arkea.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Eira Latvalalle Kultainen Pro diaconia-ansiomitali
Riihimäen seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Eira Latvalalle Kultainen Pro diaconia-ansiomitali.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Yhteisvastuu 2024
Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Perhekerhossa pääsee myös musisoimaan
Nette on tullut muskariin, muskariin, muskariin, Nette on tullut muskariin, tervetuloa! laulaa musiikkipedagogi Hanna Komonen, ja piirissä mukana olevat aikuiset ja lapset tapailevat mukana. Alkamassa on torstain perhekerhon musiikkihetki…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Sururyhmässä voi kysyä vaikeitakin kysymyksiä
Sururyhmä on vertaistukiryhmä sinulle, jota läheisen kuolema on koskettanut. Ryhmiä ohjaavat papit ja diakoniatyöntekijät. Sururyhmissä voi jakaa ajatuksia ja tunteita läheisen kuolemaan ja suruun liittyen muiden saman kokeneiden kanssa. J…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Onnellinen hetki - Arvi-salin suuri ryijy
Riihimäen seurakunnalle on tehty ja lahjoitettu useita kauniita tekstiilitöitä. Suurin osa niistä on sakraalikäyttöön suunniteltuja, eri liturgisin värein toteutettuja kokonaisuuksia kuten alttarivaatteita ja pappien stoolia, mutta paljon…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Lähetyskynttelikkö kertoo rukouksen sanomaa
Viime kesänä Keskuskirkko sai uuden lähetyskynttelikön.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Jeesuksen ylösnousemus
Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Tulevaisuuden tekijä
Voi kun olisi kristallipallo, josta voisi katsoa tulevat tapahtumat etukäteen! Tätä moni toivoo, erityisesti silloin, kun tulevaisuus tuntuu olevan tavallistakin enemmän sumun peitossa.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Jumalaa kohtaamassa
Minusta on ollut hienoa hiihdellä kevätauringon paistaessa ja ihailla Luojan luomaa kaunista luontoa, niin kuin olen tehnyt aikaisempinakin vuosina. Joskus kaunista maisemaa katsellessa tuntuu, että tämä on kuin paratiisi.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Tukea parisuhteeseen
Elämän tapahtumien keskellä, muutosten tai menetysten kohdatessa, ihmissuhteiden tulehtuessa voi auttaa paljon, kun saa puhua ja tulee kuulluksi. Toisinaan pelkkä keskustelun avaaminen auttaa selvittämään juuttuneita asetelmia. Toisinaan t…
Yhteisellä tiellä 1/2024
Kirkon keskusteluapuun tarvitaan lisää vapaaehtoisia
Palvelevassa puhelimessa käydään vuosittain yli 50 000 ja Palvelevassa chatissa yli 5 000 keskustelua. Yhteydenottajien määrä on kaksinkertainen.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Messun striimaus – mahdollisuus osallistua
Keskuskirkon messuista moni striimataan, ja näin myös ne seurakuntalaiset, jotka eivät voi tullaa kirkkoon – liikuntaesteen, vanhuuden tai muun syyn takia - pääsevät mukaan.
Yhteisellä tiellä 1/2024
Koulutus saattohoidon vapaaehtoisille syksyllä
Haluatko tulla kuolevan ihmisen tueksi?
Jälleennäkemisen toivo
Raamatun mukaan taivaassa on hyvä olla. Taivas on ikuinen, mutta ajallisessa maailmassa eläville ih…
Keskuskirkon ympäristö
”Kirkon ympäristön kunnostusta jatkettiin seuraavina vuosina. Vuonna 1928 rakennettiin halkovaja ja…
Kuoro löysi yhteisen sävelen
Gospelkuoro Go!Vocals kokoaa joka viikko yhteen eri-ikäisiä riihimäkeläisiä laulajia. Vaikka kuoro…
Yhdessä pääsiäisen ihmeeseen
Ensimmäisiä sanojani oli ”uumi”. Mitä tarkoitin tällä? Viittasin Kristuksen ruumiiseen. Vanhempani…
Kappelikirkon alttaritaulun pelastuminen
Kappelikirkkoon on vuodesta 1956 lähtien sijoitettu Antrean kirkosta pelastettu arvokas alttaritaul…
Siunaus: Raamatun punainen lanka
Tiivistetään Raamatun sanoma yhteen sanaan. Se on siunaus. Siunaus tarkoittaa Jumalan lähettämää hy…
Miesten kesken miehen on helpompi olla hauras – James Bondin roolin saa jättää syrjään
Istun seurakuntamme kappalaisen Kari Kauppisen sohvalla. Puhumme miestyöstä, jonka primus motorina…
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja kuuntelee ja kannustaa
Riihimäen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajan Suvi Pitkäsen (41) mukaan unelmien yhteisössä…
Kun paha piinaa
Kauhuelokuvista tuttua synkkää mielikuvitusta vai näkymätöntä todellisuutta? Kirkossa on viime aiko…
Kiittäen yli kynnysten
Rakkaus saa Heini ja Rauno Syrjän jaksamaan halvaantuneen ja syöpäisen kehon kovia ehtoja. Elämänil…
Diakoniatyön vaatekierrätys tuo toivoa ja auttaa sopeutumaan
Vaatekierrätyksessä käy viikoittain n. 200–350 avunhakijaa ja 60–90 lahjoitusten tuojaa. Keskiviikk…
Yli 400 riihimäkeläistä sai jouluapua Tukiverkoston kautta
Riihimäen Tukiverkoston joulukampanjaan 2023 osallistui yrityksiä, yhdistyksiä ja lukuisa joukko yk…
Retki muistisairaille ja heidän läheisilleen ke 15.5.2024
Riihimäen seurakunnan leirikeskukseen Hirvijärvelle (Hirvijärventie 760, Riihimäki). Muistisairaall…
Diakonian arkea: ”Ei ole ruokaa”
Henkilöllä tai perheellä, joka ottaa yhteyttä diakoniatyöhön, on yleensä kokonaisvaltaisesti vaikea…
Eira Latvalalle Kultainen Pro diaconia-ansiomitali
Riihimäen seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Eira Latvalalle Kultainen Pro diaconia-ansiomitali.
Yhteisvastuu 2024
Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen.
Perhekerhossa pääsee myös musisoimaan
Nette on tullut muskariin, muskariin, muskariin, Nette on tullut muskariin, tervetuloa! laulaa musi…
Sururyhmässä voi kysyä vaikeitakin kysymyksiä
Sururyhmä on vertaistukiryhmä sinulle, jota läheisen kuolema on koskettanut. Ryhmiä ohjaavat papit…
Onnellinen hetki - Arvi-salin suuri ryijy
Riihimäen seurakunnalle on tehty ja lahjoitettu useita kauniita tekstiilitöitä. Suurin osa niistä o…
Lähetyskynttelikkö kertoo rukouksen sanomaa
Viime kesänä Keskuskirkko sai uuden lähetyskynttelikön.
Jeesuksen ylösnousemus
Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria…
Tulevaisuuden tekijä
Voi kun olisi kristallipallo, josta voisi katsoa tulevat tapahtumat etukäteen! Tätä moni toivoo, er…
Jumalaa kohtaamassa
Minusta on ollut hienoa hiihdellä kevätauringon paistaessa ja ihailla Luojan luomaa kaunista luonto…
Tukea parisuhteeseen
Elämän tapahtumien keskellä, muutosten tai menetysten kohdatessa, ihmissuhteiden tulehtuessa voi au…
Kirkon keskusteluapuun tarvitaan lisää vapaaehtoisia
Palvelevassa puhelimessa käydään vuosittain yli 50 000 ja Palvelevassa chatissa yli 5 000 keskustel…
Messun striimaus – mahdollisuus osallistua
Keskuskirkon messuista moni striimataan, ja näin myös ne seurakuntalaiset, jotka eivät voi tullaa k…