Ikonissa maailma on ehjä

Petra Saraste aloitti maaliskuussa työn Riihimäen seurakunnan ylivahtimestarina. Sitä ennen hän työskenteli viisitoista vuotta suntiona Hämeenlinnassa. Työpaikka oli usein Vanajan keskiaikainen kirkko.

Petra Sarasteelle elämän vaikeat kokemukset ovat syventäneet turvallista uskoa anteeksiantavaan Jumalaan. Ikonimaalaus ja musiikki antavat hänen elämäänsä sisältöä.

Saraste on viihtynyt työssään Riihimäellä. Seurakunta on sopivan kokoinen. Ylivahtimestarin työajasta kolmannes kuluu tilojen käytön suunnitteluun ja suntioiden ja siivoajien työvuorolistojen laatimiseen. Muun ajan hän toimii suntiona erilaisissa tilaisuuksissa ja kirkollisissa toimituksissa.

Isossa seurakuntayhtymässä työ ei kaikilta osin vastannut sitä, mitä Saraste kutsumuksessaan pitää tärkeänä. Toimintaa tehostettiin ja vahtimestarit liikkuivat eri puolilla laajaa seurakuntayhtymää.

– Ajattelen, että vahtimestarin työ ei ole pelkästään tilojen ja tekniikan hoitamista. Papit, kanttorit ja vahtimestarit toteuttavat yhdessä kirkollisia toimituksia. Vahtimestari voi kohdata seurakuntalaiset aidosti, kun kokee kuuluvansa samaan yhteisöön.

Taidegrafiikkaa ja ikonimaalausta

Petra on myös taidealan ammattilainen ja toiminut mm. lasten kuvataidekoulun opettajana. Hän kuuluu Paperihuone -nimiseen taiteilijayhdistykseen, joka on vuokrannut Hämeenlinnasta grafiikan tekemiseen sopivan työtilan. Grafiikkapajan yhteydessä toimii pieni näyttelytila, jossa on kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä.

Saraste on harrastanut kymmenisen vuotta ikonimaalausta. Hän opettaa ikonimaalausta Vanajaveden opistossa. Jaakonkadulla kokoontuu maanantai-iltaisin kaksi Petran ohjaamaa ikonimaalausryhmää.

Työpäivän jälkeen pitkä opetusrupeama tuntuu hullulta ajatukselta, mutta yhdessä työskentely on antoisaa. Aika kuluu kuin siivillä.

– Ikonin maalaamisessa on jotakin meditatiivista. On mielenkiintoista auttaa oppilasta näkemään ja syventämään osaamistaan.

– Grafiikan tekeminen on minulle taiteellista itseilmaisua, jossa voin peilata kokemuksiani ja purkaa tunteita. Teokset voivat olla repiviä ja kantaaottavia. Ikonimaalaus sen sijaan on uskonnollisten aiheiden ja tekniikan suhteen tarkkojen sääntöjen mukaan maalaamista.

Tekniikan opiskelemiseen kuluu vuosia. Aiheet puhuttelevat Petraa.

– Hellyyden Jumalanäiti-ikonissa Maria on Jeesuksen kanssa poski poskea vasten. Tiennäyttäjässä Jeesuksen katse on jo kohti tehtävää. Ahtyrskajassa Jumalanäiti suree ristillä riippuvaa poikaansa.

Hengellinen koti

Petra ei halua rajata osallistumistaan minkään kirkkokunnan tai kristillisen liikkeen toimintaan. Hän siivosi puoli vuotta Hämeenlinnan ortodoksista kirkkoa, kun seurakunnan vapaaehtoiset väsyivät hoitamaan tehtävää.

– Ahtaasti ajattelevat kristityt keskittyvät opillisiin ristiriitoihin. Minua ne eivät kiinnosta tai haittaa. En itse jaksa kiistellä uskon kysymyksistä, Saraste toteaa.

Petralle usko on syntynyt kodin perintönä. Molemmat vanhemmat olivat luterilaisia, vaikka äidin suku on kotoisin rajan takaa Karjalasta. Isoisä toimi lääkärinä Käkisalmessa ja hoiti ammatissaan myös Konevitsan luostarin munkkeja.

Perhe joutui jättämään kotinsa sodan takia. Työ sotilaslääkärinä ja lottana sitoi vanhemmat rintamalle ja tyttäret lähetettiin sukulaisten luokse Kemiin.

– Äitini lapsuus särkyi sodan aiheuttamasta pelosta ja ero vanhemmista oli hänelle liikaa.

Joku luopuu uskostaan, mutta minulle kokemuksista on kasvanut syvemmät juuret Jumalan anteeksiantamukseen ja armoon.

Petran äiti opiskeli teologiaa ja toimi valmistuttuaan lukion uskonnonopettajana. Hän sairastui vaikeaan masennukseen.

– Se oli minulle myös uskon kriisi. Kuinka oma äiti ja teologi voi vaipua niin syvään epätoivoon, että päätti lopulta itse oman elämänsä.

– Vuosien jälkeen olen ymmärtänyt, että äiti ei vain jaksanut jatkaa elämäänsä. Se ei tarkoita, että hän olisi halunnut kenellekään pahaa tai hänet voisi tuomita teostaan. Läheisille jää joka tapauksessa itsemurhasta paljon avoimia kysymyksiä, Petra ajattelee.

Saraste menetti ennenaikaisesti myös veljensä, joka ei kyennyt käsittelemään äidin itsemurhaa vaan ajautui päihderiippuvuuteen.

Elämään on oppinut suhtautumaan nöyrästi.

– Joku luopuu uskostaan, mutta minulle kokemuksista on kasvanut syvemmät juuret Jumalan anteeksiantamukseen ja armoon. En haluaisi olla itse ensimmäisenä tuomitsemassa ketään.

Petra kokee, että hänelle on kehittynyt herkkä vaisto tunnistaa muiden ihmisten hätää. Hän haluaisi tarjota vaikeuksiin joutuneille apua ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

– En ole verbaalisesti julistava ihminen. Otan osaa suruun ja voin rukoilla ihmisten puolesta. Kuolemaa ei voi kuitenkaan hallita.

Musiikki puhuttelee

Virret ja hengellinen musiikki ovat Petra Sarasteelle tärkeitä. Virret tulivat läheisiksi jo kouluikäisenä. Hän pitää edelleenkin virsien laulamisesta ja muistaa monien sanat ulkoa.

Musiikki on Petralle rakas harrastus. Hän laulaa ja soittaa kitaraa. Puhuttelevista runoista on syntynyt myös omia lauluja.

– Kun täytin 50 vuotta, ostin itselleni vanhan sitran. En tiennyt millainen soitin kanteleen näköinen sitra on, mutta valkoiselle pohjalle maalatut ruusukuviot näyttivät kauniilta, Petra nauraa.

Sitrassa on yli sata kieltä ja sen virittäminen on työlästä. Kun soitin jouluksi saadaan tyttären avustuksella vireeseen, sen säestyksellä lauletaan muutama joululaulu yhdessä.

– En ehdi työssänikään kyllästyä kauneimpiin joululauluihin.