Pääkirjoitus 1/2021: Että ketään ei kiusattaisi

Viime aikoina koulukiusaamisesta on puhuttu paljon. Ilmi tullut raaka fyysinen väkivalta on noussut otsikkoihin ja tehnyt näkyväksi sen, minkälaisessa helvetissä jotkut lapset ja nuoret joutuvat elämään vuosikausia.

Lyönnit ja potkut ovat kuitenkin usein vain jäävuoren huippu. Paljon yleisempi ja näkymättömämpi kiusaamisen muoto on joukon ulkopuolelle sulkeminen. Usein se on myös ensimmäinen askel kiusatuksi joutumisen pitkällä tiellä.

Riihimäen seurakunnan toiminnassa on mukana viikoittain satoja alle 18-vuotiaita. Seurakunnan työntekijät, kerhonohjaajat ja muu henkilökunta tekevät kaikkensa, että kiusaaminen loistaisi poissaolollaan seurakunnan toiminnassa. Valitettavasti tämäkään ei aina riitä, vaan jotain saattaa jäädä huomaamatta. Siksi on tärkeää, että vanhemmat ja muut aikuiset ovat aktiivisia, ja ottavat yhteyttä heti, jos herää epäilys, että joku on joutunut kiusatuksi.

Kiusaamisen kierre lähtee pienestä, ehkä vain yhdestä sanasta, katseesta, tai eleestä.

Tärkeää on aina varhainen puuttuminen. Kiusaamisen kierre lähtee pienestä, ehkä vain yhdestä sanasta, katseesta, tai eleestä. Juuri siitä ulkopuolelle jättämisestä, jota aikuisen voi olla välillä vaikea edes huomata. Tässä vaiheessa kiusaaja on usein se, joka joskus itse on tullut hylätyksi. Se, joka ei ole varma siitä, että kelpaa joukkoon omana itsenään. Se, joka suojelee itseään lyömällä muita. Henkisesti tai fyysisesti.

Kenenkään ei saisi antaa pudota porukasta. Meidän on pidettävä huolta siitä, että jokainen voi kokea olevansa tärkeä, arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Se tarkoittaa myös perään kysymistä: jos joku ei enää tulekaan kerhoon, ei asiaa saa kuitata olankohautuksella, vaan yhteydenotolla ja sen selvittämisellä, mikä on poisjäämisen syynä.

Jeesuskaan ei antanut lupaa unohtaa niitä, jotka puuttuvat joukosta. Hän ei sanonut, että rapatessa roiskuu ja sen seurauksena voi joskus joku tippua kuormasta. Sen sijaan hän käski jättää 99 ja käydä etsimässä sen yhden puuttuvan. Näin siksi, että kaikki kuuluisivat joukkoon.

Että ketään ei unohdettaisi. Ja että ketään ei kiusattaisi.

Sirpa Viherä
kirkkoherra